Soini, Veini

Ulkomaat

Kallisarvoinen taskukirja - kirjasto kerää yli 10 miljoonaa euroa

Julkaistu:

Britannian kansalliskirjasto haluaa omakseen Euroopan vanhimman vahingoittumattomana säilyneen kirjan. Asiasta kertoi brittilehti The Guardian.
Nahkakantinen ja taskukokoinen teos tunnetaan paremmin nimellä The Cuthbert Gospel. Se on itse asiassa Johanneksen evankeliumi, joka löydettiin Durhamin katedraalista pyhimykseksi julistetun munkki Cuthbertin arkusta vuonna 1104.

Kirja on oletettavasti peräisin vuodelta 698, jolloin askeettisesti elänyt munkki haudattiin. Jostain syystä kirja ei tuhoutunut edes silloin, kun munkit pakenivat ryöstöretkille saapuneita viikinkejä.

- Se on lähes ihmepelastuminen anglosaksiselta aikakaudelta, kauniisti säilynyt ikkuna rikkaaseen ja hienostuneeseen kulttuuriin, joka kukoisti neljä vuosisataa ennen normannien valloitusta, kansalliskirjaston johtaja Lynne Brindley muotoili.

Pyhän Cuthbertin evankeliumi on ollut lainassa Britannian kansalliskirjastossa vuodesta 1979 lähtien. Nyt kirjasto haluaa teoksen omakseen, ja sitä varten on järjestetty keräys, jonka toivotaan tuovan tarvittavan rahan evankeliumin lunastukseen. Tavoitteena on kerätä yli 10 miljoonaa euroa. Summasta on kasassa jo yli puolet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    2. 2

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    9. 9

      Seppälää haetaan konkurssiin

    10. 10

      Rillit huurussa -tähti ottaa kantaa Turun puukotuksiin – pitää Suomea yhtenä onnellisimmista maista: ”Taas yksi tragedia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    7. 7

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    8. 8

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    9. 9

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    10. 10

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    2. 2

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. Näytä lisää