Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Nöyryyttävä tieto amerikkalaisten sivistyksestä

Oman maan historia ei oikein ole hanskassa Yhdysvaltain kansalaisilla.
Yhdysvalloissa vietettiin maanantaina 4. heinäkuuta itsenäisyyspäivää.

Itsenäisyysjulistus hyväksyttiin vuonna 1776, mutta yllättävän harva amerikkalainen tietää tämän.

Viime perjantaina julkistettu kysely kertoi, että vain 58 prosenttia amerikkalaisista osaa sanoa, milloin Yhdysvallat julistettiin itsenäiseksi.

Asiaa ihmetellään muun muassa ABC Newsin blogissa, jossa todetaan, että heinäkuun neljännen juhlatraditio on kyllä syvästi juurtunut yhteiskunnan rakenteisiin, mutta historiantuntemuksen kanssa on vähän niin ja näin.

Kyselyyn vastanneista lähes neljännes sanoi olevansa epävarma itsenäistymisvuodesta ja 16 prosenttia ilmoitti myöhemmän vuoden kuin 1776, jolloin julistus siis allekirjoitettiin.

Huonoin tietämys oli nuorilla. 41 prosenttia 18-29-vuotiaista ei osannut sanoa itsenäistymisvuotta tarkasti. 27 prosenttia ilmoitti väärän vuosiluvun.

Joka neljäs vastaaja ei tiennyt, mistä maasta Yhdysvallat itsenäistyi. Oikea vastaus on Iso-Britannia.

Ota kantaa

Tuntevatko suomalaiset tarpeeksi hyvin oman maansa syntyhistorian?

Kyllä 54% Ei 46%
Ääniä yhteensä 11088

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    6. 6

      Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

    7. 7

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    8. 8

      Madeleine McCannin katoamisesta 10 vuotta – Brittilehti väittää: poliisi epäilee teosta naista

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Tiesitkö, miten helppoa Facebook-profiilisi kopioiminen on? Helppo kikka estää väärinkäytökset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    8. 8

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    9. 9

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    6. Näytä lisää