Paula, Pauliina

Ulkomaat

Valikko

Libya kiistää sotarikossyytteet YK:n ihmisoikeusneuvostossa

Julkaistu:

Libya kiistää YK:n ihmisoikeusneuvoston raportin, jonka mukaan libyalaisjoukot ovat murhanneet omia kansalaisiaan ja siepanneet sekä kiduttaneet heitä.
Libyan mukaan sotarikoksiin ovat sen sijaan syyllistyneet hallitusta vastaan taistelevat kapinalliset ja sotilasliitto Nato.

Libyan johtaja Muammar Gaddafi on joutunut ahtaalle myös kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ICC:ssä. ICC:n tutkijat ovat saaneet näyttöä siitä, että Gaddafi olisi määrännyt joukkoraiskaukset Libyassa. Todisteita löytyy myös siitä, että Gaddafin hallinto olisi ostanut lääkkeitä tai huumeita sotilailleen tähän tarkoitukseen.

Libyan johtajaa vastaan aiotaan uusien todisteiden myötä nostaa syyte joukkoraiskauksista, sanoo ICC:n pääsyyttäjä Luis Moreno-Ocampo.
Libyan nykyhallinto ei tunnusta ICC:n toimivaltaa.

Samaan aikaan Libyan tulevaisuutta on pohdittu kansainvälisessä kokouksessa Arabiemiraateissa.

Kokoukseen osallistuvan Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin mukaan Gaddafin päivät on luettu ja hänen lähtönsä on väistämätön.

Myös Libyan entisen siirtomaaisännän Italian mielestä Gaddafin hallinto on tullut tiensä päähän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    5. 5

      Eronnut Aku Hirviniemi Huomenta Suomessa: latasi Tinderin ja teki heti kiusallisen mokan

    6. 6

      Poliisi julkaisi varoittavan kuvan juhannusliikenteeseen lähtijöille: ”Olkaa ainakin varovaisempia kuin nämä”

    7. 7

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    8. 8

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    9. 9

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    10. 10

      Ruotsi liittyi Britannian vetämiin valmiusjoukkoihin – Suomen päätös lähipäivinä: ”Olemme tulossa perässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    2. 2

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    3. 3

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    4. 4

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    5. 5

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    6. 6

      Tammisaaren murhasta epäillään menestynyttä junioriurheilijaa – rikkoi urallaan SE:n ja pelasi Suomen maajoukkueessa

    7. 7

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    8. 8

      Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

    9. 9

      Tienaa lapsuutesi leluilla! 7 suosikkilelua, joista keräilijät maksavat hunajaa

    10. 10

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    5. 5

      Eronnut Aku Hirviniemi Huomenta Suomessa: latasi Tinderin ja teki heti kiusallisen mokan

    6. Näytä lisää