Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Kriisi paheni Kreikassa - "Aika on käymässä vähiin"

Kreikan hallitus ei päässyt perjantaina sopuun maan opposition kanssa uusista säästötoimista.
Konservatiivijohtaja Antonis Samaras sanoi, ettei hän suostu tukemaan ohjelmaa, joka "kaataa Kreikan talouden ja tuhoaa Kreikan yhteiskunnan".

EU ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat velvoittaneet Kreikan säästämään kuusi miljardia euroa ja vauhdittavan omaisuuden myyntiä, jotta maa saisi uuden erän kansainvälisestä tukipaketista.

IMF saattaa jättää seuraavan tukierän maksamatta Kreikalle, jos maa ei suostu säästötalkoisiin.

Talouskomissaari Olli Rehn harmitteli Kreikan tilannetta.

- Odotamme että yritykset EU-IMF -ohjelmaa tukevan, puolueiden välisen sopimuksen aikaansaamiseksi jatkuvat. Sopimuksen pitää syntyä nopeasti. Aika on käymässä vähiin, Rehn kertoi sähköpostitiedotteessaan.

- On välttämätöntä Kreikan talouden elpymisen kannalta, että kaikki Kreikan puolueet, mukaan lukien oppositiopuolueet, omaksuvat rakentavan asenteen ja tukevat EU-IMF -ohjelmaa ja sen toteutusta.

Sovun kariuduttua Kreikan pääministeri George Papandreou joutui hankalaan asemaan, sillä EU on toivonut Kreikalta poliittista yhtenäisyyttä.

Papandreou ei kuitenkaan aio luovuttaa. Hän sanoi perjantaina televisiossa, että aikoo jatkaa maan johdossa nelivuotiskauden loppuun vuoteen 2013. Papandreou vakuutti, että hän ohjaa Kreikan ulos akuutista velkakriisistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    6. 6

      Anthony Joshua ja Vladimir Klitshko antoivat upeasti tunnustusta toisilleen – ja puhuivat tulevaisuudesta

    7. 7

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    8. 8

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    9. 9

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    10. 10

      Rennot profeetat – Elastinen ja Cheek ovat yhdessä erilaisia kuin yksin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    10. 10

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    6. Näytä lisää