Minna, Vilma, Miina

Ulkomaat

Valikko

BBC esittää ensimmäisenä kuoleman televisiossa Britanniassa

Julkaistu:

Syöpäsairaan miehen kuoleman esitetään ensimmäistä kertaa kansallisessa televisiossa Britanniassa, Daily Mirror uutisoi.
BBC esittää dokumentin syöpäsairaan miehen viimeisistä hetkistä Britanniassa. Inside the human body -niminen ohjelma esiteään illalla BBC:n kanavalla, ja sen odotetaan keräävän miljoonayleisön.

Dokumentti käsittelee kuolevan miehen viimeisiä kuukausia.

Ohjelmassa näytetään kuinka keuhko- ja maksasyöpää sairastava 84-vuotias Gerald vetää viimeisen henkäyksensä. Seuraavat sekunnit näyttävät miehen hiljaisen poistumisen. Katsojat voivat seurata, kuinka Geraldin perhe jättää viimeiset jäähyväiset.

Kuoleman kuvaus kestää viisi minuuttia. Kertojanääni kuvaa kuolemaa, ja kertoo samanaikaisesti mitä kuolevan miehen elimistössä tapahtuu.

Ohjelma jakaa mielipiteitä

Muun muassa lääkärit kritisoivat ohjelman julkaisua. BBC:n johtajia syytettiin välinpitämättömyydestä, kun nämä antoivat luvan ohjelman esittämiselle.

Kriitikoiden mukaan ohjelman kannalta ei ole välttämätöntä näyttää kuoleman hetkeä. Kanavaa syytettiin myös katsojalukujen kalastelusta.

- Kuolema on tärkeä osa ihmisen elämää. Geraldin kuoleman näyttäminen on tärkeää, jotta ihmiset voivat ymmärtää mitä ihmiskehossa tapahtuu, kun se ei voi enää toimia kunnolla, BBC:n tiedottaja puolustautui.

Geraldin perhe antoi luvan dokumentin esittämiselle. Miehen sukunimeä ei julkistettu perheen suojelemiseksi.

"En halua kuolla"

Geraldin sairaus diagnosoitiin vuosi ennen miehen kuolemaa. Katsojille kerrotaan miehen eläneen hyvän ja onnellisen elämän. Ohjelmassa näytetään, kuinka miehen kunto heikkenee sairauden edetessä. Lopulta Gerald on lisähapen varassa.

- En halua kuolla, mutta ellei ihmettä tapahtu, en tule olemaan täällä kauaa. Haluan elää niin hyvin kuin pystyn, Gerald toteaa sarjassa ennen kuolemaansa.

Gerald kuoli 1.1.2011.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    5. 5

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    6. 6

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    7. 7

      Onko murehtimisesi normaalia? 10 merkkiä, jotka paljastavat ahdistuneisuushäiriön

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    10. 10

      Isänsä rahoilla formuloissa ajava nuorukainen raivostutti Monacossa – vertasi kolariaan videopeliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    5. 5

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    6. Näytä lisää