Lyydia, Lyyli

Ulkomaat

Valikko

Tilasto: Turvapaikanhakijat haluavat Ruotsiin - Suomi laskussa

Länteen pyrkivien pakolaisten määrä on laskenut viime vuonna, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.
Viime vuonna teollisuusmaista haki turvapaikkaa 358800 ihmistä eli viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2009. Vuosituhannen vaihteeseen nähden laskua on yli 40 prosenttia.

Turvapaikanhakijoiden määrä laski erityisesti eteläisessä Euroopassa.

Pohjoismaista lisäystä oli Tanskassa ja Ruotsissa, joissa kummassakin turvapaikanhakijoiden määrä nousi noin 30 prosenttia vuodesta 2009.

Laskua oli Norjassa ja Suomessa. Suomesta turvapaikkaa haki vuonna 2009 kaikkiaan 5910 ihmistä, viime vuonna heitä oli 4020.

YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun Antonio Guterresin mukaan muutos saattaa johtua joko siitä, että lähtömaissa olot ovat parantuneet tai siitä että teollisuusmaissa on kiristetty turvapaikan saantia.

Yksittäisistä maista eniten turvapaikkaa haettiin edelleen Yhdysvalloista. Toiseksi eniten turvapaikkahakemuksia jätettiin Ranskaan.

Ruotsista turvapaikkaa haettiin yksittäisistä maista neljänneksi eniten eli 31 800 ihmistä.

UNHCR:n mukaan kasvun lisäys johtuu lähinnä Serbiasta tulevista pakolaisista. Heitä oli vuonna 2009 yhteensä 1 800, viime vuonna määrä oli kasvanut jo 7 900:teen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    5. 5

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    6. 6

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    7. 7

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    8. 8

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    9. 9

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Nikke Ankaran härskien puheiden kohteena oleva Petra iski tv:ssä takaisin – ”Rupes ärsyttää se ylimielisyys”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    5. 5

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    6. Näytä lisää