Soini, Veini

Ulkomaat

Säteilyturvakeskus: Fukushiman päästöt näkyvät jo ruoassa

Julkaistu:

Säteilyturvakeskuksen mukaan Japanissa tehdyissä säteilymittauksissa lehtivihannesten ja maidon pitoisuudet olivat paikoin suuria.

Suomen Säteilyturvakeskus julkaisi tiistai-iltana seuraavan tiedotteen:

" Japanin viranomaisilta ja Kansainväliseltä atomienergiajärjestöltä IAEAlta on saatu mittaustuloksia radioaktiivisten aineiden laskeumasta Japanin eri osissa, elintarvikkeiden radioaktiivisuudesta ja radioaktiivisuudesta Fukushiman voimalaitoksen lähialueen merivedessä.

Laskeuman radioaktiivisen jodin (jodi-131) pitoisuudet vaihtelevat muutamasta sadasta aina noin 90000 becquereliin neliömetrillä.

Suurimmat laskeumamäärät on mitattu Ibarakin maakunnassa Fukushiman eteläpuolella sekä Yamakatan alueella Fukushiman läänin pohjoispuolella. Tokion alueella laskeuma on 2900 becquereliä neliömetrillä.

Vastaavasti cesiumpitoisuudet ovat olleet viidesosasta kymmenesosaan jodipitoisuuksista eli 13000 becquereliä neliömetrillä Ibarakissa ja 560 Tokion alueella.

20.–22.3. otetussa juomavedessä jodipitoisuudet vaihtelivat muutamasta becquerelistä 58 becquereliin litrassa. Veden cesium-pitoisuudet olivat pienempiä.

Maidon jodipitoisuudet vaihtelivat vastaavasti muutamasta kymmenestä yli 5000 becquereliin litrassa. Suurimmat pitoisuudet olivat Fukushiman läänin alueella kerätyssä maidossa.

Euroopan unionin maidolle asettama toimenpidetaso onnettomuuden varalta on 500 becquereliä litrassa jodille ja 1000 becquereliä cesiumille.

Myös erilaisia vihanneksia ja marjoja kuten sipuli, kaali, kurkku, maissi, tomaatti, pinaatti, salaatti ja mansikka on mitattu. Lehtivihannesten ja sipulin sekä jodi- että cesiumpitoisuudet olivat suuria, reilusti yli elintarvikkeille asetetun raja-arvojen Fukushiman ja sen lähellä olevien läänien alueella.

Suurimmat pitoisuudet olivat pinaattinäytteissä, yli 50 000 becquereliä jodia kilossa ja vastaavasti cesiumia noin 2000 becquereliä kilossa.

Fukushiman edustan merivesissä on mitattu suuria jodi- ja cesiumpitoisuuksia

Merivedessä Fukushiman laitosten edustalla, sadan metrin päässä jäähdytysveden purkuaukosta on mitattu jodipitoisuuksia, jotka ylittävät 5000 kilobecquereliä kuutiometrissä (= 5000000 Bq/m3).

Cesiumpitoisuudet ovat olleet 1500 kilobecquereliä kuutiossa. Lukuja voi verrata Itämeren veden cesiumpitoisuuteen, joka on noin 0,05 kilobecquereliä kuutiossa vettä.

Etäämpänä Fukushiman voimalaitoksesta radioaktiivisten aineiden pitoisuudet laimenevat. 16 kilometrin päässä jodimäärä oli 600 kilobecquereliä kuutiossa merivettä. Tällaisia pitoisuuksia mereen ei voi tulla laskeuman kautta, vaan mereen on päässyt hyvin radioaktiivista vettä voimalaitoksilta."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    2. 2

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    8. 8

      Cristiano Ronaldon jumalaisen kaunis tyttöystävä aiheutti kohun – raskaus ei pysäyttänyt: Kyykkäsi pakarat piukeina treenivideolla

    9. 9

      Nopeutettu video harvinaisesta luonnonnäytelmästä: Näin Aurinko pimeni täydellisesti

    10. 10

      Jihadismitutkijaa kiinnostaa, radikalisoituiko Turun pääepäilty Suomessa: ”Antaa vastauksia aika lailla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    2. 2

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    6. Näytä lisää