Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Säteilyturvakeskus: Fukushiman ympäristössä säteilytaso laskussa

Säteilyturvakeskus korostaa, että tilanne Fukushiman ydinvoimalaitoksilla on edelleen vakava.

Säteilyturvakeskuksen perjantai-iltana julkaisema tiedote:

"Japanin hallituksen mukaan torstaina 17.3.2011 kello 23.00 Suomen aikaa Fukushiman kaupungissa on mitattu säteilyn annosnopeuksia 8–10 mikrosievertiä tunnissa.

Keskiviikkona noin sata kilometriä Fukushimasta Tokioon päin annosnopeudet olivat noin 0,3–1 mikrosievertiä tunnissa, eli noin 10–20-kertaisia normaaliin luonnon taustasäteilyyn verrattuna.

Viime päivät tuulet ovat suuntautuneet merelle, jonka vuoksi Fukushiman ympäristössä ja sen eteläpuolisilla alueilla säteilytaso on ollut hienoisessa laskussa.

Tokion kaupungin alueella, noin 250 kilometriä Fukushimasta, annosnopeudet ovat olleet lähes normaalia taustasäteilyä, 0,1 mikrosievertiä tunnissa. Suomessa normaali taustasäteily on 0,04–0,3 mikrosievertiä tunnissa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulet suuntautuvat lauantaina maalta merelle. Sunnuntaina tuuli on melko heikkoa ja suunnaltaan vaihtelevaa. Päivällä voi esiintyä merituulta Fukushiman edustalla, jolloin tuuli puhaltaa mereltä maalle. Sää on enimmäkseen poutaista sunnuntaihin asti.

Fukushiman ydinvoimalaitoksen tilanteessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta eilisestä ja tilanne vakavana jatkuu. Laajempia toimia sähkön palauttamiseksi ja polttoainealtaiden jäähdyttämiseksi jatkettaneen aamulla Japanin aikaa, eli alkuyöstä Suomen aikaa.

Yksikköjen 1, 2 ja 3 tilanne näyttää säilyneen melko vakaana. Vedenkorkeus ja paine reaktoreissa ovat vakautuneet, vaikka vedenpinta onkin polttoainesauvojen yläosan alapuolella. Yksikön 4 reaktorissa ei ole polttoainetta.

Yksikön 6 reaktoreissa on dieselgeneraattori toiminnassa ja yksiköiden 5 ja 6 käytetyn polttoaineen altaisiin on onnistuttu lisäämään vettä ja lämpötilat ovat vakautuneet.

Reaktoreista erillisen yhteisen käytetyn polttoaineen altaan tilanne on vakaa ja käytetyt polttoainesauvat ovat veden peittämiä.

Käynnissä on yritys saada sähkövirtaa alueelle. Toistaiseksi sähköjen kytkentä ei ole vielä onnistunut.

Suurin huoli tällä hetkellä on kolmannen ja neljännen reaktorin käytetyn polttoaineen altaiden vedentaso."

Säteilyturvakeskus kertoo seuraavansa edelleen Japanin tilannetta ja tiedottaa sen kehittymisestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    5. 5

      Myyntitiedot lipsahtivat nettiin: Nokia 3310 kauppoihin jo tällä viikolla – hinta odotettua kovempi

    6. 6

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    7. 7

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    8. 8

      Investointipankkiiri ja ”taustaansa häpeävä” juristi – tällaiset ovat Ranskan presidenttiehdokkaat

    9. 9

      Traaginen kuolemantapaus yleisurheilukisoissa – moukari osui nuorta päähän

    10. 10

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. 6

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    7. 7

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    8. 8

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    9. 9

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    10. 10

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    5. 5

      Myyntitiedot lipsahtivat nettiin: Nokia 3310 kauppoihin jo tällä viikolla – hinta odotettua kovempi

    6. Näytä lisää