Merja

Ulkomaat

Valikko

Elop: Nokian Windows-puhelinten kehitystyö on alkanut

Ensimmäisten Windows-käyttöjärjestelmään perustuvien Nokian älypuhelimien kehitystyö on käynnistynyt, kertoo Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop.

Kyseessä ovat ensimmäiset puhelimet, joissa näkyy Nokian viime kuussa julkistama liitto Microsoftin kanssa.

Elop torjui myös arvailut, joiden mukaan Microsoft suunnittelisi Nokian ostamista.

- Minun tiedossani ei ole Microsoftin strategista intressiä. Kun olemme luoneet kumppanuuden heitä todella kiinnostavan asian ympärille, mitä muuta osto toisi kuin vuoden mittaisen kilpailuviranomaisten tutkimuksen, valtavan sekasorron ja viivästyksiä, Elop sanoi.

Nokian ensimmäisen Windows-puhelimen on veikattu saapuvan markkinoille tämän vuoden lopulla tai ensi vuonna.

- Tällä hetkellä, tänään, meillä on ihmisiä tekemässä ensimmäisiä Nokian Windows-puhelimia. Työ on jo käynnissä. Jos suunnitteilla olisi yritysosto, tämä ei olisi mahdollista, Elop sanoi.

Elop ennakoi Nokian ja Microsoftin lopullisen yhteistyösopimuksen valmistuvan lähikuukausien aikana. Elop sanoi myös, ettei uusia muutoksia Nokian johtoon ole suunnitteilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    2. 2

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    6. 6

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    7. 7

      Kuinka monta mahaa lehmällä on, tuleva maatalousministeri Leppä? Ensin pelasti ministerikollega ja Eppu Normaali, sitten tuli videolle väärä vastaus

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    10. 10

      Nelonen luopuu jääkiekon SM-liigan televisiointioikeuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    6. 6

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    9. 9

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    2. 2

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    6. Näytä lisää