Mauno, Maunu

Ulkomaat

"Brega on puhdistettu" - Kapinalliset menettivät kaupungin Gaddafin joukoille

Julkaistu:

Libyan kapinalliset ovat joutuneet yhä ahtaammalle taisteluissa Muammar Gaddafin joukkojen kanssa.

Sunnuntaina kapinalliset joutuivat luovuttamaan Bregan öljykaupungin Gaddafille uskollisille joukoille.

– Kapinalliset ovat vetäytyneet Bregasta. Kaupunki on evakuoitu, kertoi paikallinen lääkäri Osama Jazwi kaupungista uutistoimisto Reutersille.

Vetäytymistä edelsi ankara, tunteja kestänyt kranaattitulitus.
Libyan televisio kertoi myös kapinallisten tappiosta.

– Brega on puhdistettu aseistetuista joukkioista, kertoi televisio sotilaslähteitä lainaten.

Jo aiemmin kapinalliset menettivät toisen tärkeän pohjoisrannikon kaupungin Ras Lanufin Gaddafin joukoille.

Ranska kiirehtii lentokieltoa

Hallituksen joukkojen eteneminen kohti kapinallisten tukikohtaa Bengasia on kiihdyttänyt vaatimuksia ulkopuolisesta puuttumisesta Libyan tilanteeseen. Lentokieltoaluetta ovat ehdottaneet muun muassa Ranska ja Arabiliitto.

Ranskan ulkoministeri Alain Juppe sanoi sunnuntaina Ranskan kiihdyttävän painostusta, jotta lentokieltoalue saadaan Libyaan.

Juppen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että Arabiliitto tukee hanketta ja haluaa YK:n turvallisuusneuvoston päättävän asiasta viipymättä.

– Ranska tulee lähitunteina tehostamaan toimiaan yhdessä EU:n, Arabiliiton, YK:n turvallisuusneuvoston ja Libyan väliaikaisneuvoston kanssa, Juppe sanoi viitaten Libyan kapinallisten muodostamaan neuvostoon.

YK:n turvallisuusneuvoston jäsenistä Kiina ja Venäjä vastustavat ajatusta.

Afrikan unioni tervetullut

YK on pyytänyt Libyan viranomaisia päästämään järjestön edustajia tutustumaan tilanteeseen sekä hallituksen että kapinallisten hallitsemilla alueilla. YK haluaa selvittää siviiliväestön tilanteen taistelujen keskellä.

Libya ilmoitti toivottavansa tervetulleeksi Afrikan unionin ryhmän, joka yrittää löytää ratkaisua kriisiin.

– Libyan viranomaiset tekevät kaikkensa toivottaakseen ryhmän tervetulleeksi ja tarjotakseen sille kaikki mahdollisuudet suoriutua tehtävästään, maan televisio sanoi.

Kansainvälinen Punainen Risti sanoi toimittaneensa Bengasiin seitsemän kuorma-autolastillista ruokaa ja lääkkeitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Kuvat: Turun kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    6. 6

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    7. 7

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    8. 8

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    9. 9

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    10. 10

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Kuvat: Turun kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    6. Näytä lisää