Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Sendaissa tavoittamatta kymmeniä suomalaisyritysten työntekijöitä

Julkaistu:

Suomalaisyritysten kansainvälistymistä edistävän Finpron tietojen mukaan Sendain tuhoalueella on muutamia kymmeniä suomalaisyritysten työntekijöitä, joihin ei olla vielä saatu yhteyttä.
- Sendaissa ovat sekä puhelinyhteydet että sähköt poikki, joten ihmisten tavoittaminen on todella vaikeaa. Netti toimii satunnaisesti, kertoi Finpron viestintäjohtaja Outi Torniainen STT:lle.

Finpron omista työntekijöistä kaksi on Sendaissa. Heihin saatiin tekstiviestillä yhteys jo aamupäivällä. Molemmat ovat kunnossa ja hätämajoittuneet työpaikalleen, Torniainen kertoi.

Myös Finpron Tokion toimiston kaikki kuusi työntekijää oli tavoitettu, eikä kenelläkään ole hätää.

Sendaissa toimii suomalaisvoimin perustettu vanhusten hyvinvointikeskus, jossa Finpron työntekijät työskentelevät.
Yhteensä Japanissa toimii Finpron tietojen mukaan ainakin 23 suomalaisyritystä.

Niistä suurimpia ovat Outokumpu, Wärtsilä ja Ahlstrom. Finprolla on kuitenkin tiedot vain niistä yrityksistä, jotka ovat ilmoittautuneet Finpron viejätietokantaan.

Osalla yhtiöistä on Japanissa vain pieniä vientikonttoreita, ja suomalaista henkilökuntaa on melko vähän.

Esimerkiksi Metsolla on Japanissa 116 työntekijää, joista suurin osa paikallisia. Kaikkia ei ollut iltapäivällä tavoitettu, mutta yhtiöllä ei ole toimipisteitä pahimmilla tuhoalueilla, Metson viestinnästä kerrottiin.

Ahlstromilla ja Outokummulla on Tokiossa noin kymmenen hengen myyntikonttorit, joiden henkilöstö oli kunnossa.

Hirsitaloja Japaniin vievällä Honkarakenteella on maassa vain yksi suomalainen työntekijä, jolla ei ole hätää.

Muita Japanissa toimivia suomalaisyrityksiä ovat muun muassa Biohit, Elektrobit, Rapala, Vaisala ja Wipak.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      BBC: Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – kyydissä noin 150 ihmistä

    6. 6

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    7. 7

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    8. 8

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    9. 9

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    10. 10

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      BBC: Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – kyydissä noin 150 ihmistä

    6. Näytä lisää