Alma

Ulkomaat

Valikko

Salaliittoteorioita ja muukalaisvihaa - oikeistolaisten viharyhmien määrä kasvaa USA:ssa

Julkaistu:

Erilaiset radikaalit äärioikeistoryhmät ovat lisääntyneet Yhdysvalloissa nopeasti.
Tuoreen selvityksen mukaan erilaisia viharyhmiä toimi maassa viime vuonna jo toistatuhatta. Nousua edellisvuodesta on 7,5 prosenttia.

Viharyhmien kehitystä vuosia seuranneen Southern Poverty Law Center -järjestön mukaan vauhdikkaimmin ovat lisääntyneet isänmaallisuuttaan korostavat ryhmät.

Ne uskovat erilaisiin salaliittoteorioihin, joissa liittovaltio on konnan roolissa. Hallituksen uskotaan kalvavan perustuslaillisia oikeuksia, kuten sananvapautta ja lupaa kantaa asetta.

Tutkijoiden mukaan myös erilaiset maahanmuuttajia vastustavat ryhmät ovat yllättäen lisänneet kannatustaan.

- Olimme olettaneet tuulen katoavan niiden purjeista, koska maahanmuuton vastustus on yhä enemmän valtavirtapolitiikkaa. Olimme kuitenkin väärässä, totesi SPLC:n tutkimuksen kirjoittaja Mark Potok medialle.
 
Kieltoja "kaiken varalta"

Monet isänmaallisuutta korostavat ryhmät ovat mielipiteissään varsin lähellä suosittua Tea Party (teekutsu) -oikeistoliikettä.

- Tea Partya ei luokitella viharyhmäksi, vaikka sen ohjelmassa onkin nähtävissä äärimmäisyysaineksia, selitti Potok.

Liikkeen vaikutus ja ääriliikkeiden kannatus näkyvät selvästi joidenkin osavaltioiden lakialoitteissa. Montanassa esitetään lakia, jonka mukaan liittovaltion poliisin pitäisi kysyä lupa alueen paikallisilta viranomaisilta, ennen kuin se saisi toimia.

Arizonassa puolestaan halutaan laki, jonka mukaan osavaltio voisi itse päättää, mitä liittovaltion lakeja se noudattaa.

Arizona haluaa myös voimaan varsin tiukan siirtolaislain. Monissa osavaltioissa on vireillä muslimikammoisten vaatima kaiken varalta -laki, joka estää aktivistituomareita noudattamasta islamilaista lakia.

Syiksi erilaisten viharyhmien kannatuksen nousuun on nähty heikentynyt taloustilanne, hallinnon vallan kasvu ja vähemmistöjen kasvava osuus väestöstä.

Maahanmuuttajia ja hallinnon valtaa vihaavien ryhmien lisäksi mukaan lasketaan homoja vihaavat, valkoisten ylivaltaa korostavat uusnatsit, holokaustin kieltäjät, juutalaisten vastustajat sekä perinteinen Ku Klux Klan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Kommentti: Yksi hetki ratkaisee Räikkösen kannalta paljon – mitä tekee Ferrari?

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    6. 6

      Viisi nuorta pelastettiin viime hetkellä rajusta rivitalopalosta Kauhavalla

    7. 7

      Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

    8. 8

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    9. 9

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    10. 10

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    4. 4

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. 6

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    7. 7

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Kommentti: Yksi hetki ratkaisee Räikkösen kannalta paljon – mitä tekee Ferrari?

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    6. Näytä lisää