Leo

Ulkomaat

Valikko

Järistyksen vauvauhri haudattiin Uudessa-Seelannissa

Julkaistu: , Päivitetty:

On erittäin epätodennäköistä, että Uuden-Seelannin tuhoisan maanjäristyksen jäljiltä löytyisi enää eloonjääneitä. Järistyksen nuorin uhri haudattiin maanantaina.

Voimakkuudeltaan 6,3 magnitudin järistys iski Christchurchin kaupunkiin viime tiistaina. Uusia eloonjääneitä ei ole enää löydetty keskiviikon jälkeen.

- Olisi ihme, jos tässä vaiheessa löytäisimme enää ketään elossa romahtaneista rakennuksista, pelastusoperaation johtaja Jim Stuart-Black sanoi.

Järistyksen jäljiltä on löydetty 148 ihmisen ruumiit. Lopullisen uhriluvun uskotaan nousevan yli 200:aan, koska noin 50 ihmistä on yhä kateissa.

Viranomaiset tutkivat väitteitä, joiden mukaan osa romahtaneista rakennuksista olisi vaurioitunut jo syksyllä, jolloin Christchurchiin iski 7,1 magnitudin järistys. Tuolloin kukaan ei kuollut, mutta järistys aiheutti suuret aineelliset vahingot.

Pormestari Bob Parkerin mukaan rakennusten omistajat ovat vastuussa järistysvaurioiden tarkistamisesta ja korjaamisesta.

Raivaustöitä vaikeuttavat jatkuvat jälkijäristykset sekä lähestyvä myrsky, jonka ennustetaan pyyhkivän kaupungin yli pian.

Järistyksen uhreista haudattiin maanantaina ensimmäinen. Hän oli samalla nuorin uhri.

Vain viisikuukautinen Baxtor Gowland oli nukkumassa kotonaan Christchurchissa, kun järistys iski. Vauvan päälle putosi rojua ja hän kuoli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

    3. 3

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Vaikutusvaltainen F1-hahmo lausui mielipiteensä suomalaiskuljettajista: ”Bottas on parempi kuin Räikkönen”

    6. 6

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    7. 7

      Keuhkosyöpään kuollut näyttelijä Michael Nyqvist salasi sairautensa – vain lähimmät tiesivät: ”Hänellä oli vielä niin paljon annettavaa”

    8. 8

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    9. 9

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    10. 10

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    7. 7

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    10. 10

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

    3. 3

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Vaikutusvaltainen F1-hahmo lausui mielipiteensä suomalaiskuljettajista: ”Bottas on parempi kuin Räikkönen”

    6. Näytä lisää