Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Voitti 11 miljoonaa lotossa 2002 – kaikki meni, alkoholismi tuli

Brittimiehen surullinen tarina on taas yksi esimerkki siitä, että raha ei välttämättä tuo onnea.
Brittiläinen Michael Carroll, 27, voitti vuonna 2002 lotossa 9,7 miljoonaa puntaa (11,4 milj. eur.).

Voitonhuumassa Carroll törsäsi rahojaan viinaan, huumeisiin ja kaikenlaiseen huvitteluun.

Nyt rahoista ei ole jäljellä senttiäkään.

Oikeus on todennut miehen olevan alkoholisti, kertoo Daily Mail -lehti.

Hän joutui kuultavaksi oikeuteen rikottuaan rattijuopumustuomiostaan saamaansa ehdollista vankeusrangaistusta.

Carrollin oikeusavustajan Ian Grahamin mukaan entinen miljonääri työskentelee nykyisin 75 punnan päiväpalkalla maalarina.

Grahamin mukaan hänen päämiehensä oli jättänyt tulematta kahteen ehdonalaistapaamiseen, koska tällä oli ollut rintakipuja.

- Hän on alkoholisti, mutta hän on ollut alkoholiin liittyvistä asioista hyvin rehellinen ehdonalaistapaamisissaan, kertoo Graham Daily Mailissa.

- Hän juo edelleen paljon. Se ei ole enää sosiaalista juomista.

- Päämieheni on takaisin lähtöruudussa ja haluaa, että hänet jätetään rauhaan, Graham luonnehti.

Carroll on kertonut käyttäneensä voittorahoistaan viisi miljoonaa puntaa "perheeseensä ja ystäviinsä", joten ilmeisesti aivan kaikki ei ole uponnut paheisiin.

Hän sanoo kuitenkin kuluttaneensa mm. crack-kokaiiniin 230000 puntaa, uhkapelaamiseen miljoona puntaa, prostituoituihin 100000 puntaa ja juhlimiseen 300000 puntaa.

Carrollilla on tilillään pitkä lista erilaisia rikoksia, joista osa tapahtui jo ennen lottovoittoa.

Ota kantaa

Haaveiletko lottovoitosta?

Kyllä 12% Ei 88%
Ääniä yhteensä 21386
  • Hullut jutut

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    3. 3

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    4. 4

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    5. 5

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki kuinka kattotiilit lensivät

    6. 6

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    7. 7

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    8. 8

      Mikä on pahinta, mitä mummolle voi sanoa? 5-vuotias tietää: ”Ja se ei ole kauniisti sanottu vanhasta ihmisestä”

    9. 9

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    10. 10

      Oletko sittenkin tehnyt salasanasi aina oikein? Uusin ohje kumoaa (lähes) kaikki vanhat opit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    5. 5

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    6. 6

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    3. 3

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    4. 4

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    5. 5

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki kuinka kattotiilit lensivät

    6. Näytä lisää