Varpu, Vaula

Ulkomaat

Kummallinen valesuomalainen löytyi kaukaa Siperiasta

Julkaistu:

Paikallinen miliisi hämmentyi, kun huonosti englantia puhuva nuori mies ilmoitti olevansa hätään joutunut suomalainen kaukana Siperiassa.
Mies ilmaantui yhtäkkiä keskellä yötä Tshitan kaupungissa olevaan kauppakeskukseen ja otti siellä yhteyttä kauppakeskuksen vartijoihin, Tshita.ru-lehti kertoo.

Yhteistä kieltä miehillä ei ollut, vaan suomalaiseksi esittäytynyt mies yritti selvittää vartijoille hätäänsä huonolla englannilla. Lopulta vartijat tajusivat, että mies kertoi olevansa Suomesta ja kadottaneensa henkilöpaperinsa.

Vartijat kutsuivat paikalle miliisin, ja siitä alkoi useita tunteja kestänyt operaatio, kun miliisit yrittivät auttaa pulaan joutunutta ulkomaalaista.

Miliisit soittivat läpi paikalliset hotellit ja kyselivät, onko heiltä kadonnut ketään suomalaista. Miliisit soittivat jopa Moskovaan Suomen suurlähetystön päivstykseen, mutta sekään ei auttanut arvoituksen ratkaisemisessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lopulta aamun jo sarastaessa salaperäinen ulkomaalainen alkoi yhtäkkiä puhua selvää venäjää. Hän kertoikin olevansa paikallisen lehden toimittaja ja väitti, että hänelle oli annettu tehtäväksi selvittää, miten miliisi kohtelee ilman henkilöpapereita liikkuvia ihmisiä.

Tämäkään selitys ei miliisiä vakuuttanut, sillä soitto Effekt-lehden toimitukseen paljasti, ettei kukaan ollut antanut sieltä kenellekään kyseistä työtehtävää.

Venäläiset tiedotusvälineet eivät kerro, kuinka miehen oikea henkilöllisyys lopulta selvitettiin. Komsomolskaja Pravdan mukaan häntä odottaa nyt kuitenkin pahimmillaan 1500 ruplan eli noin 38 euron sakko viranomaisten tahallisesta harhauttamisesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkösen ja Vettelin keskeytyksestä hyvin yllättävä tieto

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Uusi ammattibarometri julki: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    4. 4

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    5. 5

      Niki Lauda ihmettelee Kimi Räikkösen syyttämistä

    6. 6

      Uutuuskirja: Johannes Virolaisen lapsuuden sairaus esti lasten saamisen ja katkeroitti ensimmäisen avioliiton

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    9. 9

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    10. 10

      Liivijengiläisen hurja syytevyyhti: Vartija käskytti kirveellä uhannutta ryöstäjää, kun pakoautosta alettiin ampua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    2. 2

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    3. 3

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    4. 4

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    7. 7

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    8. 8

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    9. 9

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    10. 10

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkösen ja Vettelin keskeytyksestä hyvin yllättävä tieto

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Uusi ammattibarometri julki: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    4. 4

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    5. 5

      Niki Lauda ihmettelee Kimi Räikkösen syyttämistä

    6. Näytä lisää