Ritva

Ulkomaat

Valikko

IS-blogi Kairosta: Hermostuneet sotilaat herättävät hämmennystä

Julkaistu:

Egypti heräsi tänään kymmenenteen Hosni Mubarakin jälkeiseen päivään. Valtaosa egyptiläisistä on jo palannut työpaikoilleen, ja lähes kaikki koulut ja yliopistotkin ovat jo aloittaneet toimintansa.
Suurin juhlahumu on jo ohi. Tahrir-aukiolla ja Niilin silloilla on edelleen Egyptin lippuja heiluttavia kansalaisia. Punamustavalkoisten lippujen ja muun rekvisiitan katukauppa käy vilkkaana ja tuo tuloja sadoille pienyrittäjille.

Niilin rantakadulla lähellä Egyptiläistä museota tunnelma on toisenlainen kuin muualla kaupungissa. Masperoksi kutsutulla alueella sijaitsevat Egyptin kansallisen television ja radion sekä informaatioministeriön toimitilat. Ne ovat TV-talona tunnetun pyöreäjulkisivuisen rakennuksen suojissa.

TV-talo on edelleen tiukasti sotilaiden ja panssarivaunujen vartioima. Muualla Kairossa panssarivaunut ovat jo alkaneet poistua katukuvasta.

TV-talon edustalle on viime päivinä sijoitettu aiempaa enemmän sotilaita. Sotilaat vaikuttavat hermostuneilta ja kireiltä, mikä tuntuu kairolaisista hyvin kummalliselta ja jopa pelottavalta.

Kansalaisten ja sotilaiden välit olivat koko kansannousun ajan lämpimät ja ystävälliset. Jo ennen Mubarakin ero-ilmoitusta sotilaat juttelivat ja joivat teetä panssarivaunujen ympärille kokoontuneiden kairolaisten kanssa. Masperossa sotilaat juovat teensä omassa seurassaan ja kaupunkilaiset kiiruhtavat heidän ohitseen pysähtymättä juttelemaan. Masperon edustan sotilaat eivät myöskään suhtaudu valokuvaamiseen suopeasti.

Sotilaiden hermostuneisuus ja heidän määränsä lisääntyminen herättävät pelkoja vanhaa valtaa edustavan ja poikkeustilalain suomaa pidätysoikeutta ahkerasti käyttäneen informaatioministeriön vastaiskusta.

Mubarakin koko hallintokauden ajan voimassa olleen poikkeustilalain kumoaminen oli yksi mielenosoittajien päävaatimuksista. Suurin osa egyptiläisistä tuntuu ymmärtävän, että kaikki muutokset eivät voi tapahtua yhtä nopeasti kuin Mubarakin vallasta luopuminen vajaa vuorokausi uhmakkaan televisiopuheen jälkeen.

Egyptiläiset ovat esittäneet arvailuja siitä, että maata johtava sotilasneuvosto haluaa pitää poikkeustilalain voimassa varmistaakseen vanhaa valtaa edustavista tahoista eroon pääsemisen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    4. 4

      Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

    5. 5

      14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

    6. 6

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    7. 7

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    8. 8

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    9. 9

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    10. 10

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    5. 5

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    6. 6

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    10. 10

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    4. 4

      Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

    5. 5

      14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

    6. Näytä lisää