Merja

Ulkomaat

Valikko

IS-blogi Kairosta: Satoja kadoksissa mielenosoitusten jäljiltä

Egyptin terveysministeriön ilmoituksen mukaan Egyptin kansannousussa kuoli 365 ja loukkaantui 5000 ihmistä. Egyptissä viralliset ilmoitukset kuolonuhreista ovat yleensä aina paljon alhaisempia kuin todellisuudessa.

Egyptiläiset ihmisoikeusjärjestöt keräävät parhaillaan raportteja kadoksissa olevista ihmisistä ja vaativat kansannousun aikana pidätettyjen välitöntä vapauttamista tai ainakin pidätettyjen nimien julkistamista.  

Myös armeijan on arveltu pidättäneen mielenosoittajia, mutta eniten mielenosoittajia pidättivät siviilipukuiset poliisit mielenosoitusten alkupäivinä.

Myös riippumattomat sanomalehdet ovat jo julkaisseet listoja kadoksissa olevista kansalaista. Kadoksissa on satoja egyptiläisiä, joista valtaosa on 15-48-vuotiaita. Kadoksissa on lähes yhtä paljon naisia ja miehiä.

YK:n arvio kansannousussa kuolleista on 300. Kuolonuhriluvuissa lienee mukana ainoastaan mielenosoitusten yhteydessä kuolleet. Ruumiita tuli kuitenkin myös muualla kuin mielenosoituspaikoilla.

Poliisin hävittyä katukuvasta perjantaina 28. tammikuuta ja paikoitellen organisoidultakin vaikuttaneen ryöstelyn alkaessa lauantaina 29. tammikuuta kansalaiset kokosivat kotiensa suojaksi kodinturvajoukkoja, jotka pystyttivät myös tiesulkuja.

Tammikuun lopun väkivallan viikonloppuna tiesuluilla ja niiden läheisyydessä tapahtuneissa ammuskeluissa kuolleiden määristä tuskin koskaan saadaan tarkkaa tietoa.

Monin paikoin kodinturvajoukoista, joita tietyillä alueilla myös armeija vahvisti, ammuttiin ensin varoituslaukauksia tunkeilijoita kohtaan. Jos varoituslaukaukset eivät pysähdyttäneet tunkeilijaa, tämä saatettiin ampua.

Lukuisat tuttavani eri puolilta Kairoa ovat kertoneet erityisesti juuri tuona viikonloppuna ruumisautolle löytyneen töitä aamun valjettua.

Ei huolta Mubarakista

Kansannousun kuolonuhrilukuun voitaneen pian lisätä myös entinen presidentti Hosni Mubarak, jonka viimeisimpien tietojen mukaan kerrotaan luovuttaneen ja haluavan kuolla asunnossaan Sharm El Sheikissä.

Mubarakin on myös kerrottu kieltäytyneen ottamasta lääkkeitään ja lähtemästä hoitoon saksalaissairaalaan, jossa häntä hoidettiin viime maaliskuussa muun muassa sappirakkoleikkauksen vuoksi.

Egyptiläiset tuntuvat suhtautuvat entisen presidenttinsä terveydentilaan melko neutraalisti.

Osa kansasta on edelleen lähes shokissa tultuaan viimein tietoiseksi Mubarakin ja maan johdon korruptiolla karttuneesta omaisuudesta.

Monet egyptiläiset ovat myös sanoneet toivovansa, että Mubarak eläisi ainakin sen aikaa, että joutuisi näkemään omaisuutensa palautuvan takaisin Egyptille ja egyptiläisille.

  • Kairoblogi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa kuudetta finaalia: Tasatilanne kolmannessa erässä – molemmilta joukkueilta upeat osumat, katso videot

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    4. 4

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    5. 5

      Poikkeuksellinen raekuuro muutti maan hetkessä valkoiseksi Espoossa – kuva kertoo, kuinka paljon rakeita ropisi 20 minuutissa

    6. 6

      Silmävammaiset potilaat hädissään päivystyksessä – ”Silmä pitää olla poskella ennen kuin saa mitään hoitoa”

    7. 7

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    8. 8

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    9. 9

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    10. 10

      Jani, 41, tapasi exäänsä ”seksilounailla” – kun suhde päättyi, mutta seksi jäi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa kuudetta finaalia: Tasatilanne kolmannessa erässä – molemmilta joukkueilta upeat osumat, katso videot

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    4. 4

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    5. 5

      Poikkeuksellinen raekuuro muutti maan hetkessä valkoiseksi Espoossa – kuva kertoo, kuinka paljon rakeita ropisi 20 minuutissa

    6. Näytä lisää