Kaapo, Gabriel

Ulkomaat

Valikko

Neljä kuollut ja kymmeniä loukkaantunut Bahrainissa - tankit kaduilla

Neljä ihmistä on kuollut ja ainakin 70 loukkaantunut mielenosoituksissa Bahrainissa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa, sanoo maan johtavan oppositiopuolueen al-Wefaq-järjestön tiedottaja.

Al-Wefagin mukaan ainakin kymmenen loukkaantuneista on saanut vakavia vammoja.

Silminnäkijöiden mukaan poliisi hajotti protestoijien rivit kyynelkaasulla ja tyhjensi väkisin pääkaupunki Manaman keskusaukion mielenosoittajista. Sadat ihmiset majoittuivat aukiolla teltoissa. Todistajien mukaan kymmeniä ihmisiä vietiin sairaalaan.

Oppositio syyttää maan johtoa ja poliisia terrorismista.

Nyt Bahrainissa liikkuu kymmeniä armeijan panssarivaunuja ja panssaroituja ajoneuvoja pääkaupungin Manaman kaduilla.

Egyptin ja Tunisian mallin mukaiset mielenosoitukset käyvät kuumina Persianlahden lounaisosassa. Bahrainin shiiaenemmistö on syyttänyt pitkään sunnimuslimeihin kuuluvaa hallitsijasukua syrjinnästä.

Muutama päivä sitten kaksi nuorta mielenosoittajaa kuoli kahakoissa. Manaman keskusaukiolla on päivystänyt tuhansia protestoijia.

Kuningas Hamad bin Isa al-Khalifa yrittää hillitä kansalaisten tyytymättömyyttä rahalla. Hän on luvannut tuhannen dinaarin (1966 euron) avustuksen jokaiselle perheelle. Al-Khalifan suku on hallinnut reilun 700 000 asukkaan saarivaltiota 1700-luvulta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    4. 4

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    5. 5

      Katso video! Toista lastaan odottava prinsessa Sofia edusti häikäisevän upeana tulenpunaisessa iltapuvussa

    6. 6

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    7. 7

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    8. 8

      Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

    9. 9

      Tosi-tv-kaunottaren, 25, karu tilitys – pilasi ulkonäkönsä kauneusleikkauksilla: ”Miksi tein sen?”

    10. 10

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    10. 10

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    4. 4

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    5. 5

      Katso video! Toista lastaan odottava prinsessa Sofia edusti häikäisevän upeana tulenpunaisessa iltapuvussa

    6. Näytä lisää