Petri, Pekka, Petra

Ulkomaat

Valikko

Koululautakunnan puheenjohtaja: "Kaunokirjoitus saa kadota"

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaunokirjoitus saa yhä vähemmän huomiota amerikkalaisten koulujen opetussuunnitelmissa. Se on pudotettu lähes kaikkien osavaltioiden ensi vuoden pakollisten opintovaatimusten listalta.
Yleensä julkisin varoin ylläpidetyissä kouluissa on alettu opettaa kaunokirjoitusta peruskoulun toisella tai kolmannella luokalla. Nyt sen opettaminen on kiinni opettajasta tai paikkakuntakohtaisista päätöksistä.

Kaunokirjoituksen opettelun sanotaan vievän liikaa aikaa. Se saa väistyä tietokoneen näppäimistön opettelun tieltä.

Opettajat ovat huolissaan suuntauksesta, sillä lähes 80 prosenttia koulutyöstä tehdään yhä kynällä ja paperilla.

- Olen huomannut viime vuosina, että monet oppilaistani eivät osaa enää lukea kaunokirjoitusta. Kun kirjoitan taululle, minun on käytettävä tikkukirjaimia, jotta he ymmärtäisivät kirjoittamani, kertoi englanninopettaja Ellen Jackson Usa Today -lehdelle.

Lisäksi oppilaiden käsin kirjoittamia koulutehtäviä on usein lähes mahdotonta lukea, sillä käsiala on niin huonoa.
 
Turhanaikainen taito?

Jotkut kasvattajat ovat huolissaan suuntauksesta myös siksi, että kaunokirjoituksen opettelu kehittää lasten hienomekaanisia kykyjä.

Monet opettajat eivät suostukaan hylkäämään sitä.

- Sille on vain tehtävä tilaa, sanoi alabamalainen opettaja Myra Walker ABC-uutisille.

- Oppilaiden on tiedettävä, kuinka kirjoittaa kouluaine kaunokirjoituksella. Heidän on opittava nimikirjoituksensa.

Walkerille jää vain 15 minuuttia aikaa päivittäin yhden uuden kirjaimen opettamiseen neljäsluokkalaisilleen.

Kentuckylaisen koululautakunnan puheenjohtaja Terry Price ei pidä kaunokirjoituksen katoamista välttämättä menetyksenä.

- Oppilaiden tulee osata allekirjoittaa nimensä ja lukea kaunokirjoitusta, mutta uskon, että tulevaisuudessa se ei ole enää välttämätöntä, hän sanoi länsivirginialaiselle Herald Dispatch -lehdelle.

Kouluissa ei anneta enää erillistä arvosanaa kaunokirjoituksesta. Joissakin kouluissa onkin perustettu kerhoja, joissa opetellaan unohtumassa olevan kirjoitustavan salaisuuksia.

"Tekstauksella on helpompi huijata"

Suomessa kaunokirjoitusta opetellaan alakoulusta alkaen. Taito on välttämätön jo siksi, että ylioppilaskokeessa äidinkielen aine on kirjoitettava käsin kaunolla.

Kauno paljastaa, osaako oppilas kirjoittaa esimerkiksi yhdyssanat oikein.

- Kaunokirjoituksessa sanat ketjuuntuvat yhteen, kun taas tekstauksella voi hieman huijata, kertoo Äidinkielen opettajain liiton toiminnanjohtaja Anne Helttunen.

Kaunokirjoituksessa pienet ja isot kirjaimet erottuvat myös selvästi toisistaan, mikä sekin oppilaiden on osattava.

Kaunokirjaimet ovat toki muuttuneet vuosien varrella yhä enemmän tekstauskirjainten näköisiksi. Myös käytännössä oppilaiden kaunokirjoitus muistuttaa usein tekstausta.

Helttusen mukaan Suomessa ei ole keskusteltu siitä, pitäisikö kaunokirjoituksen asemaa opetussuunnitelmassa muuttaa.

- Kun tietokone tulee ylioppilaskokeeseen, näitä asioita varmaankin arvioidaan uudelleen. Mutta toistaiseksi en ole kuullut puhetta siitä, että kaunokirjoittaminen pitäisi jättää pois kouluista.
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    5. 5

      Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

    6. 6

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    7. 7

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    8. 8

      AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

    9. 9

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    10. 10

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    9. 9

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    10. 10

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    5. 5

      Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

    6. Näytä lisää