Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Viimeinen havainto kadonneista kaksostytöistä tulee lautalta

Kolmen maan poliisit ovat jo useita päiviä etsineet Sveitsistä puolitoista viikkoa sitten kadonneita kuusivuotiaita kaksostyttöjä.
Sveitsin poliisi on haravoinut kodin lähimaastoja, ja Italian poliisi on tutkinut kaivoja ja vesisäiliöitä. Ei jälkeäkään Alessiasta ja Liviasta.

Etsintään osallistuva Ranskan poliisi kertoi keskiviikkona, että viimeiset varmat havainnot vaaleatukkaisista, silmälaseja käyttävistä tytöistä on tehty Ranskan Marseille'sta Korsikalle matkanneella lautalla.

Naapurihytin asukas oli kuullut illalla lasten itkevän ja vähän myöhemmin hän oli nähnyt tytöt.

- Pikkutytöt olivat laivan leikkihuoneessa, kertoi ranskalaissyyttäjä Jacques Dallest todistajan havainnosta.

Myös kaksi muuta laivalla ollutta näki tytöt. Sen jälkeen jäljet häviävät tyystin.

Isä haki Alessian ja Livian sunnuntaina 30. tammikuuta. Lauttamatka alkoi päivä sen jälkeen, ja muutaman päivän päästä isä teki itsemurhan heittäytymällä junan alle Italiassa.

Tyttöjen etsintöjen venyessä niin perheen kuin etsijöidenkin toivo on alkanut hiipua.

Huoli kasvoi erityisesti sen jälkeen, kun tyttöjen äiti sai mieheltään 4400 euron rahalähetyksen, jonka mies oli pannut postiin juuri ennen kuolemaansa.

- Enää ei voi olettaa, että isä olisi maksanut jollekulle siitä, että tämä huolehtisi tytöistä, Valerio Lucidi sanoo.

Syyttäjä Dallest on samoilla linjoilla sedän kanssa.

- On useita teorioita, ja surullisin on, että hän (isä) -- tappoi tytöt Marseille*acute*n ja (Korsikan) Proprianon välisellä lauttamatkalla tai heti sen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    6. 6

      Saavatko Suomen taksit yhtenäisen värityksen? Helsingissä ja Oulussa varaudutaan maalilla taksiliikenteen vapauttamiseen

    7. 7

      Useita ulosajoja yöllä Etelä-Savossa – vappuaatoksi luvassa surkea ajosää

    8. 8

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    5. 5

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    8. 8

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    6. Näytä lisää