Mauno, Maunu

Ulkomaat

Äiti testamenttasi jättiomaisuutensa eläimille - tytär ei saanut mitään nimiriidan takia

Julkaistu:

Englantilaisnainen testamenttasi omaisuuden hyväntekeväisyyteen - ja jätti tyttären perinnöttä lapsenlapsen nimen takia.
Vuonna 2004 kuollut Melita Jackson jätti testamentissaan 486 000 puntaa, noin 573 000 euroa, kolmelle brittiläiselle eläintensuojelujärjestölle.

Tytär Heather Ilott Itä-Englannin Hertfordshirestä on nyt haastanut testamentin vetoomustuomioistuimeen väittäen, että hänet jätettiin pois testamentista pelkästä ilkeydestä.

Äidin ja tyttären välillä oli ollut kitkaa jo 1970-luvulta alkaen, kun tytär karkasi kotoa 17-vuotiaana.

Tämän johdosta äiti jätti tyttären pois jo ensimmäisestä testamentistaan vuonna 1978. He eivät koskaan kunnolla saaneet sovittua riitojaan ennen äidin kuolemaa 70-vuotiaana.

Viimeisin riita koski Ilotin tyttären nimeä. Jackson ei halunnut, että hänen lapsenlapsensa nimeksi tulee Ellen.

Ilott on jo kertaalleen haastanut testamentin brittiläisen perintöoikeuden nojalla. Tällöin tuomari määräsi hänelle maksettavaksi 50 000 puntaa, eli noin 59 000 euroa. Työtön Ilott vetosi korkeimpaan oikeuteen suuremman rahasumman puolesta mutta hyväntekeväisyysjärjestöt haastoivat vetoomuksen, jättäen naisen tyhjin käsin.

Nyt tytär on taas sotajalalla, koska ei pysty elättämään viisilapsista perhettään.

Hänellä ei ole töitä eikä hän saa eläkettä. Järjestöjen lakimiehet ovatkin vastanneet haasteeseen sanomalla, että Ilott ja hänen miehensä ovat itse valinneet elämäntyylinsä.

He perustelevat asiaa myös sillä, että tytär on perheineen selvinnyt jo 26 vuotta ilman äitinsä tukea, joten sitä on nyt turha tulla vaatimaan.

Samalla järjestöjen edustaja kiittää rouva Jacksonia siitä, että tämä valitsi testamentissaan eläinten ja lintujen tarpeet.

Oikeus antaa asiasta päätöksen myöhemmin.

Tapauksesta kertoi Daily Mail -lehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    4. 4

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. 6

      IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Valvottuja öitä ja huippuluokan illallisia – Samu Haber paljasti, millaista Vain elämää -kulisseissa oikeasti oli

    9. 9

      Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

    10. 10

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    10. 10

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    4. 4

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. Näytä lisää