Kullervo

Ulkomaat

Mubarak nimitti varapresidentin ja pääministerin

Julkaistu: , Päivitetty:

Egyptissä presidentti Hosni Mubarak on nimittänyt itselleen ensimmäistä kertaa 30-vuotisen virkakautensa aikana varapresidentin.

Maan kakkosmieheksi on valtion viestimien mukaan noussut tiedustelupalvelun johtaja Omar Suleiman, 74. Suleiman on yksi niistä Egyptin nykyjohdon jäsenistä, joista on veikkailtu Mubarakin mahdollista seuraajaa.

Varapresidentin lisäksi Mubarak nimitti uuden pääministerin. Hallituksen muodostajaksi on nimitetty väistyvän hallituksen ilmailuministeri Ahmed Shafiq. Hän on entinen ilmavoimien komentaja.

Mubarak ilmoitti hallituksen erottamisesta viimeöisessä televisiopuheessa sen jälkeen kun Mubarakin eroa oli vaadittu mielenosoituksissa neljän päivän ajan.

Mielenosoitukset jatkuvat ympäri maan ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta.

Kairossa kymmenettuhannet ihmiset tungeksivat keskustassa vaatimassa Mubarakin eroa ja lähtöä maasta. Sotilaat eivät ole turvautuneet voimankäyttöön, vaikka armeija varoitti aiemmin ulkonaliikkumiskiellon rikkojien olevan vaarassa.

Tv-kanava al-Jazeeran mukaan mielenosoittajat ovat yrittäneet tunkeutua Kairossa sisäministeriöön ja keskuspankin setelipainoon.

Vahvistamattoman tiedon mukaan poliisi ampui kolme mielenosoittajaa sisäministeriön luona. Aleksandriassa poliisit ampuivat päivällä laukauksia ja kyynelkaasua.

Armeija on kehottanut egyptiläisiä suojautumaan ryöstelyltä omatoimisesti. Kairossa poliiseja ei näy kaduilla, ja tiedotusvälineet ovat kertoneet ryöstelystä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    6. 6

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    7. 7

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    8. 8

      Politico: Trumpin vävy ja neuvonantaja Jared Kushner on käyttänyt yksityistä sähköpostitiliä hoitaessaan Valkoisen talon asioita

    9. 9

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    10. 10

      Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    6. Näytä lisää