Leena, Matleena

Ulkomaat

Valikko

25 vuotta Challengerin tuhosta - katso video

Julkaistu:

Perjantaina tulee kuluneeksi 25 vuotta maailmaa järkyttäneestä tragediasta. Tv-kuvat avaruussukkulan tuhosta jäivät historiaan.
Yhdysvaltain avaruussukkula Challenger tuhoutui pian laukaisunsa jälkeen 28. tammikuuta 1986.

Challenger laukaistiin kello 11.38 Yhdysvaltain itärannikon aikaa Kennedyn avaruuskeskuksesta. 73 sekuntia myöhemmin lennonjohto näki videokuvista sukkulan räjähtävän.

Räjähdyksessä kuoli seitsemän astronauttia. Yksi heistä oli opettaja Christa McAuliffe, josta piti tulla ensimmäinen siviili avaruudessa.

- Kuvitelkaa, historian opettaja tekee historiaa, oli McAuliffe todennut ennen sukkulan laukaisua.

Challengerin astronautin Francis Scobeen leski June Scobee Rodgers kuvaili tällä viikolla uutistoimisto AP:n haastattelussa 25 vuoden takaista onnettomuutta "kammottavaksi".

- Se oli shokkiaalto, joka kulki läpi maamme ja läpi koko maailman. Ihmiset todistivat Challengerin tuhoa yhä uudelleen ja uudelleen televisiosta, Scobee Rodgers sanoo AP:lle.

Challengerin tuhoutumisen aiheutti apurakettimoottorin pettänyt tiiviste.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on ilmoittanut lopettavansa sukkulalennot tämän vuoden kesäkuussa, jollon Atlantis-sukkula lähtee kansainväliselle avaruusasemalle.

Nasa laukaisi ensimmäisen sukkulansa Columbian avaruuteen huhtikuussa 1981. Columbia muistetaan kuitenkin parhaiten tuhostaan vuonna 2003. Tuolloin menehtyi myös seitsemän astronauttia.

Alla olevalla, vuoden 1986 CNN:n uutisvideolla kuullaan NASAn Jesse Mooren selvitys siitä mitä tapahtui.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

    4. 4

      Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

    5. 5

      25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

    6. 6

      Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    9. 9

      Urheilutoimittajan piinan kohteeksi joutunut nainen oikeudessa: ”Lapset ihmettelivät miksei saa mennä kouluun”

    10. 10

      Prinssi George 4 vuotta! Suloisesta hurmurista kasvoi isänsä poika – näin harvoin julkisuudessa nähty pikkuprinssi on muuttunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    8. 8

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    9. 9

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    10. 10

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

    4. 4

      Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

    5. 5

      25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

    6. Näytä lisää