Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Mies eli surmattuna poikana 14 vuotta

Bulgarialainen mies eli Yhdysvalloissa 14 vuotta väärällä henkilöllisyydellä.
Mies oli ominut itselleen 3-vuotiaana 1984 kidnapatun ja tapetun pojan nimen.

Doitchin Krastev joutuu oikeuden eteen torstaina Portlandissa Oregonissa.

Syyttäjien mukaan Krastev on suostunut tapaamaan ja pyytämään anteeksi poikansa menettäneiltä vanhemmilta.

Passin vääräntämisen ja identiteettivarkauden tunnustaneelle Krasteville vaaditaan vähintään kahden vuoden vankeustuomiota.

37-vuotias Krastev oli muuttanut Yhdysvaltoihin opiskelemaan, mutta valmistuttuaan highschoolista hän katosi.

Viranomaisten mukaan Krastevin onnistui 1996 saada 3-vuotiaan Jason Robert Eversin henkilöllisyys tämän syntymätodistusta käyttäen. 2002 hänelle myönnettiin myös Yhdysvaltain passi.

"Evars" hankki itselleen asunnot Oregonista ja Idahosta ja onnistui jopa läpäisemään rikosrekisteriselvityksen, voidakseen työskennellä Oregonin alkoholitarkastajana.

Vasta viime vuonna "Evars" kärähti ulkoministeriön tekemässä passien rutiinitrakastuksessa.

"Evars" pidätettiin, mutta hän ei suostunut kertomaan oikeaa nimeään. Vasta kun miehen kuva julkaistiin netissä ja lehdissä, tunnisti yksi hänen vanhoista tuttavistaan Krastevin.
  • Kreisit

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    5. 5

      Useita ulosajoja yöllä Etelä-Savossa – vappuaatoksi luvassa surkea ajosää

    6. 6

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    7. 7

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    9. 9

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    10. 10

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    5. 5

      Useita ulosajoja yöllä Etelä-Savossa – vappuaatoksi luvassa surkea ajosää

    6. Näytä lisää