Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Kiina haluaa suitsia julmaa eläinviihdettä

Kiina on kieltänyt eläinsirkukset ja varoittaa myös eläintarhoja lopettamaan eläinten hyväksikäytön ovien sulkemisen uhalla.
Eläintarhat ovat houkutelleet vieraita mm. myymällä eläviä kanoja, vuohia, lehmiä tai jopa hevosia yleisölle, jotta nämä voivat katsella kun isot kissaeläimet repivät ne kappaleiksi.

Elävien eläinten käyttäminen esityksissä ja sirkuksissa on Kiinassa perinteisesti ollut hyvin suosittua hupia.

Kiinan noin 700 eläintarhassa vierailee vuosittain jopa 150 miljoonaa kävijää.

Eläinsuojelujärjestöt ovat jo pitkään valittaneet julmista esityksistä ja vaatineet niiden lopettamista.

- Kotikaupunkini eläintarhassa oli esitys, jossa täysikasvuinen leijona pakotettiin seisomaan hevosen selässä jonkinlaisen eläinakrobatian nimissä, kertoi Xiamenin kaupungissa toimivan eläinsuojelujärjestön johtaja Xiao Bing Telegraph-lehdelle.

- Olen myös nähnyt eräässä huvipuistossa apinoita, joilla oli haavoja ympäri kehoa. Puiston johtaja kertoi apinoiden loukkaantuneen apinatappelu-show'ssa.

Sirkukset ovat puolustelleet eläinshow'taan väittäen, että eläimet ruokitaan hyvin ja niille opetetaan temppuja, jotta eläimistä tulisi "tähtiä".

Kiinan hallitus asetti tiistaina voimaan täydellisen kiellon eläinten hyväksikäytölle kaikissa 300:ssa valtion omistamassa eläintarhassa.

- Toivon mukaan tällä on vaikutusta, totesi Animals Asia -järjestön johtaja David Neale.

Useat eläintarhat ovat kuitenkin kiistäneet saaneensa minkäänlaisia uusia ohjeita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

    4. 4

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. 6

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    7. 7

      Katso video: Iloinen Kim Jong-un myhäili kyljysten keskellä

    8. 8

      Tämä niksi muuttaa tapasi pakata – säästää huimasti tilaa

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Hallitus pitää tiedotustilaisuuden Kesärannassa

    10. 10

      Vapaavuori korvauksistaan: ”Moraalinen oikeutus voidaan kyseenalaistaa” – antaa osan hyväntekeväisyyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    4. 4

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    8. 8

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    9. 9

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    10. 10

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

    4. 4

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. Näytä lisää