Sami, Samuli

Ulkomaat

Vakava vauvapula uhkaa Aasiaa

Julkaistu:

Vaikea vauvapula uhkaa itäisen Aasian maiden talouskasvua.
Esimerkiksi Singaporessa, Etelä-Koreassa ja Taiwanissa syntyvyysluvut ovat maailman alhaisimpia, ja entistä vähäisempi työikäisten joukko elättää jatkossa ikääntyvää väestöä.

Viidenkymmenen viime vuoden aikana Aasian taloudellista ja yhteiskunnallista nykyaikaistumista ovat säestäneet pudonneet syntyvyysluvut, Havaijilla toimiva East-West Centre -tutkimuslaitos sanoo raportissaan.

Kiinassa syntyy nykyään 1,6 lasta naista kohden. Vastaava luku on 1,2 Singaporessa, Etelä-Koreassa 1,1 ja Taiwanissa 1,03. Harmaantuvien maiden joukkoa johtaa Japani, jossa neljännes väestöstä on yli 65-vuotiaita.

Haasteeseen voitaisiin vastata avaamalla ovet maahanmuuttajille, mutta tähän Aasian maiden hallitukset eivät ole vaikuttaneet halukkailta.

Singaporessa viranomaiset ovat yrittäneet usuttaa yliopistosta valmistuneita kansakunnan toivoja lapsentekoon järjestämällä heille tapaamistilaisuuksia.

Vauvabuumiin on yllytetty myös verohelpotuksin, mutta ilman merkittäviä tuloksia.
 
"Naiset äänestävät kohdullaan"

Ongelman ytimessä ovat tutkijoiden mukaan syvään juurtuneet asenteet sukupuolten rooleista.

Aasialaiset miehet odottavat naisten yhä ottavan vastuun lasten- ja kodinhoidosta, kun taas kotiäidin rooli ei enää ole naisten toivelistan kärjessä.

Eteläkorealaisen tutkimuslaitoksen tutkijan Kim Hye Youngin mukaan naiset katsovat, että heillä on jo naimisiinmenossa liian paljon hävittävänä. Samaa sanoo japanilaisen yliopiston tutkija.

- Naiset äänestävät kohdullaan. He eivät tee lapsia, koska riskit ovat niin isot, ja jäykät käytännöt pakottavat heidät valitsemaan perheen ja uran välillä, tokiolaisen yliopiston Aasia-keskuksen johtaja Jeff Kingston kirjoittaa.

Aasian maissa tehdyt kyselyt osoittavat, että useimmat ihmiset ovat tietoisia vauvapulasta ja sen aiheuttamasta uhkasta. Tämä ei kuitenkaan saa ihmisiä ryntäämään lapsentekoon.

Taiwanissa viime kuussa tehdyssä kyselyssä 87 prosenttia lapsettomista haastatelluista piti alenevia syntyvyyslukuja vakavana ongelmana.

Kaksi kolmasosaa pelkäsi, että seurauksena on yhteiskunta, joka ei kykene huolehtimaan vanhuksistaan.

Lähes kaksi kolmasosaa sanoi silti, ettei heillä ole mitään aikeita hankkia lapsia koko elämänsä aikana.

Japanilaisten määrä vähentynyt

  • Japanin väestön kutistuminen on jatkunut ennätysvauhtia, käy ilmi hallituksen viime vuotta koskevista arvioista.
  • Japanilaisten määrä laski viime vuonna 123 000:lla, mikä on suurin pudotus toisen maailmansodan jälkeisissä tilastoissa.
  • Väestön määrä laski nyt neljättä peräkkäistä vuotta. Nykytahtia japanilaisia on 90 miljoonaa vuonna 2055, kun heitä nyt on 127 miljoonaa.
  • Vauvoja syntyi runsas miljoona, suurin piirtein saman verran kuin edellisvuonna.
  • Väestön ikääntymiseen vaikuttaa Japanissa myös pitkä elinikä, 86 vuotta naisilla ja 80 vuotta miehillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    2. 2

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

    6. 6

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    8. 8

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    9. 9

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    2. 2

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

    6. Näytä lisää