Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Mies tuomittiin lentokonekaappauksesta yli 40 vuoden jälkeen

Yhdysvaltalaismies on tuomittu 15 vuodeksi vankeuteen yli 40 vuotta sitten tehdystä lentokonekaappauksesta.
Luis Armando Pena Soltren oli yksi kolmesta miehestä, jotka kaappasivat New Yorkista Puerto Ricoon matkalla olleen matkustajakoneen ja pakottivat sen laskeutumaan Kuubaan vuonna 1968. Kukaan PanAm-yhtiön koneessa olleista ei loukkaantunut kaappauksessa.

Pena Soltren, 69, oli kolmikosta viimeinen oikeuden edessä. Hän palasi Kuubasta Yhdysvaltoihin vapaaehtoisesti vuonna 2009. Kaksi muuta kaappaajaa tuomittiin jo 1970-luvulla, ja he ovat istuneet vankeusrangaistuksensa.

Asianajajan mukaan Pena Soltren osallistui kaappaukseen, koska hän halusi sairaan isänsä luokse Yhdysvaltojen saartamaan Kuubaan. Tuomari ei kuitenkaan heltynyt puolustuksen vetoomuksille.

–Ihmisten tulee kunnioittaa lakia. Joskus on tärkeää antaa ankara tuomio, sanoi tuomari Alvin Hellerstein.

1960- ja 1970-luvuilla kymmeniä yhdysvaltalaisia koneita kaapattiin Kuubaan. Osalla kaappaajista oli taustalla poliittiset syyt, osa yritti kiristää lunnaita Yhdysvalloilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Juuso-karhu kömpi hereille talviuniltaan: ”Nyt suukotellaan ja katsellaan maailmanmenoa”

    4. 4

      Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. 6

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    7. 7

      Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

    8. 8

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    9. 9

      Toni Niemisen mitalit huutokaupassa – urheilumuseon pomo yllättyi: ”Varmasti meitä kiinnostaa”

    10. 10

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    5. 5

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    8. 8

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    9. 9

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    10. 10

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Juuso-karhu kömpi hereille talviuniltaan: ”Nyt suukotellaan ja katsellaan maailmanmenoa”

    4. 4

      Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. Näytä lisää