Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Schwarzeneggerin "kuvernaattori"-kausi päättyi - mitä seuraavaksi?

Hän on tiistaina ensimmäistä päivää "työttömänä", kun Kalifornian kuvernööri on vaihtunut.

- Tärkeintä tässä työssä, jota olen tehnyt nämä seitsemän vuotta, on intohimo. Ei saa olla peloissaan. Pitää tajuta nopeasti, että poliittinen riskinotto ei ole poliittinen itsemurha, Schwarzenegger sanoi Los Angeles Times -lehdelle.

Schwarzenegger ei ole sanonut suoraan, aikooko jatkaa Hollywood-uraansa. Hän on vastannut kyselyihin vain "en tiedä".

Entinen voimamies saattaa kirjoituttaa myös muistelmansa, ryhtyä esitelmöijäksi tai siirtyä kokonaan liike-elämään.

- Vaihtoehtoja on tietysti paljon, kun on tehnyt niin monenlaista.

- Talouteni on toki turvattu loppuelämäni, ja sen takia on oikeastaan vain hauskempaa ryhtyä kaikenlaiseen. Olen aina sanonut, että ei pidä ajatella vain rahaa, vaan pitää suhtautua tekemisiinsä intohimoisesti.

Muskelimies, elokuvatähti ja poliitikko

  • Syntynyt Itävallassa heinäkuussa 1947.
  • Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä kehonrakentajista: voitti kuusi Mr Olympia -titteliä, viisi Mr Universum -titteliä ja kerran Mr World -tittelin.
  • Perusti postimyyntiyrityksen, joka menestyi erittäin hyvin. Schwarzenegger on suorittanut taloustieteen loppututkinnon Wisconsinin yliopistossa.
  • Aloitti elokuvauransa jo 1970-luvulla. Läpimurto elokuvassa Conan barbaari vuonna 1982. Vuonna 1984 tehty Terminator-tuhoaja nosti Schwarzeneggerin supertähdeksi. Esiintynyt lähes 40 elokuvassa.
  • Vuonna 2003 Schwarzeneggeristä tuli ensimmäinen ulkomailla syntynyt Kalifornian kuvernööri sitten vuoden 1862. Hänet valittiin uudelleen virkaan vuonna 2006.
  • Schwarzenegger meni naimisiin vuonna 1987 Kennedyjen klaaniin kuuluvan televisiotoimittajan Maria Shriverin kanssa. Heillä on neljä lasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      IS seurasi 4.finaalia: Tappara hyydytti pelin kolmannessa erässä – otteluvoitot nyt tasan, katso maalit

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    5. 5

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    6. 6

      Niukka-asuiset Baywatch-fanit juoksivat kulttisarjan hengessä – katso kuvat punaiseen pukeutuneista kaunottarista!

    7. 7

      Takaa-ajo Helsingissä: miehet hylkäsivät autonsa ja yrittivät paeta poliisia Pikkukosken metsiin

    8. 8

      Tappara tasoitti finaalisarjan otteluvoitot – Kilpeläinen tulitettiin vaihtoon

    9. 9

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    10. 10

      Vastaanottokeskuksen ruokajonossa painittiin – paikalle hälytettiin useita poliisipartioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    7. 7

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    10. 10

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      IS seurasi 4.finaalia: Tappara hyydytti pelin kolmannessa erässä – otteluvoitot nyt tasan, katso maalit

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    5. 5

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    6. Näytä lisää