Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Venäläinen hölmistyi - Miksi Suomi onnittelee minua?

Julkaistu:

Suomen Pietarin-konsulaattiin saapuu torstaina onniteltavaksi miljoonas viisuminhakija, joka piti aluksi koko huomionosoitusta pelkkänä jekkuna.
- Kun meiltä otettiin häneen yhteyttä ja pyydettiin tulemaan paikalle huomioitavaksi, hän oli aluksi kovin epäileväinen, että onko hommassa jokin koira haudattuna, lähetystöneuvos Vesa Häkkinen kertoi Ilta-Sanomille.

Venäläinen viisuminhakija uskoi kuitenkin lopulta, että kyse on ihan aidosta yhteydenotosta ja että Suomi haluaa todellakin onnitella häntä.

Häkkinen ei vielä kerro tarkemmin, kenen kohdalle miljoonaluku osui ja kuinka Suomi hänet torstaina huomioi.

- Omaan viisumihakemukseensa hän sai kuitenkin positiivisen päätöksen kuten useimmat venäläishakijat. Hylättyjä päätöksiä tehdään Venäjällä alle prosentti, Häkkinen kertoo.

Vaikka ulkoministeriö juhlii nyt miljoonatta viisuminhakijaa, kyseinen luku ei ihan vielä tule täyteen yksinomaan Venäjällä.

Näillä näkymin Suomi myöntää Venäjällä tänä vuonna 960 000 viisumia, joista yksinomaan Pietarissa 750 000. Miljoona tulee kuitenkin täyteen, kun lasketaan mukaan kaikki Suomen myöntämät viisumit.

- Noin 50 000 viisumia myönnetään tänä vuonna muualla maailmassa, kuten esimerkiksi Afrikassa, Häkkinen kertoi.

Nimenomaan venäläishakijoiden määrä on kuitenkin kasvanut huikeasti tänä vuonna, sillä viime vuonna Suomi myönsi venäläisille yhteensä 736 000 viisumia. Vielä vuonna 2005 lukumäärä oli niinkin pieni kuin 373 000.

- Näin oli tilastollinenkin todennäköisyys, että miljoonas hakija tulee täyteen nimenomaan Pietarissa, Häkkinen kertoi.
  • Venäjä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    2. 2

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    3. 3

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    4. 4

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    5. 5

      Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

    6. 6

      Henna Kalinainen kauhistelee julkkiskaunotarten häijyä sanasotaa – sivaltaa haukkujia: ”Rumaa sisintä ei korjaa mikään”

    7. 7

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

    10. 10

      Pyöräkuormaaja putosi sillalta Lahdessa – pakeneva kuski ajoi 20-tonnisella ajokilla ensin kohti poliisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    7. 7

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    8. 8

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    9. 9

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    10. 10

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    2. 2

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    3. 3

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    4. 4

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    5. 5

      Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

    6. Näytä lisää