Lyydia, Lyyli

Ulkomaat

Valikko

Hurja hammaslöytö - "Kuva evoluutiosta voi muuttua kokonaan"

Israelilaiset arkeologit ilmoittivat maanantaina käsittämättömästä löydöstä. Heidän kaivaustensa keskeltä löytyi sattumalta iankaikkisen vanhoja hampaita.
Tel Avivin yliopiston tutkijaryhmä oli suorittamassa kaivauksiaan israelilaisessa luolassa, kun he löysivät luolan pohjalta hampaita.

Hampaiden arvioidaan olevan 400000 vuotta vanhoja. Ne muistuttavat ulkonäöltään muita nykyihmisen - eli Homo sapiensin - jäänteitä.

Löytö saattaa olla kaikkein vanhin todiste nykyihmisen olemassaolosta. Jos hampaat ovat aitoja ja todella pitkän ajan takaa, teoria ihmisen alkuperästä saattaa joutua romukoppaan.

- On todella kiehtovaa tulla tähän päätelmään, sanoo arkeologi Avi Gopher, jonka johdolla hampaita on tutkittu.

Ennen tätä löytöä vanhimmat ihmisjäänteet olivat "vain" parisataatuhatta vuotta vanhoja.

Onko ihminen sittenkin muualta kuin Afrikasta?

Gopherin tutkijaryhmä tutki hampaita muun muassa röntgenillä ja kuvaamalla hampaiden kerroksia. Kerroskuvauksen avulla selvitettiin hampaiden todennäköinen ikä.

Gopherin mielestä uusia tutkimuksia kuitenkin tarvitaan, jotta hänen ryhmänsä tulokset voidaan vahvistaa todeksi.

- Jos väittämä on totta, kuva evoluutiosta voi muuttua kokonaan, hän aprikoi.

Tähän asti on ollut vallalla teoria, että Homo sapiens olisi peräisin Afrikasta ja että laji olisi myöhemmin kulkeutunut Afrikan mantereen ulkopuolelle.

Arkeologi Gopher sanoo, että jos juuri löydetyt jäännökset kytkeytyvät nykyihmisen esi-isiin, ihminen ei olekaan välttämättä peräisin Afrikasta vaan paikasta, joka nykyisin tunnetaan Israelina.

"Hatara väite"

Esihistorian asiantuntija Sir Paul Mellars Cambridgen yliopistolta sanoo, että löydös on tärkeä. Hänen mielestään on kuitenkin liian aikaista sanoa, että kyse olisi ihmisen jäänteistä.

- Todisteiden perusteella väite on aika hatara, suoraan sanoen aika lailla mahdoton, Mellars sanoi.

Hänen mielestään hampaat ovat pikemmin neandertalinihmisen.

Teorian mukaan neandertalinihmisellä ja Homo sapiensilla on sama esi-isä, joka eleli Afrikassa noin 700000 vuotta sitten.

Lisäksi Mellars sanoo, että hampaat ovat usein epäluotettavia osoittamaan lajin syntyperää.

- Pääkallon jäännökset osoittaisivat sen paljon luotettavammin.

Arkeologiryhmän johdossa oleva Gopher kuitenkin uskoo, että löydöksiä tulee eteen yhä enemmän, kunhan kaivauksia päästään jatkamaan.

Tutkimus julkaistiin amerikkalaisessa Physical Anthropology -lehdessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    3. 3

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

    6. 6

      Poliisi sai valvontakameran tallenteen 35-vuotiaana kuolleen urheilutähden turmasta – rikkoiko itse liikennesääntöjä?

    7. 7

      Satumainen jalokivi: Oligarkin seksikäs mallivaimo ylpeili sensaatiomaisella lahjallaan – ”Mieheni ei ole saita”

    8. 8

      Ariana Granden konsertissa tapahtui karmea isku – tällainen nuorten tyttöjen megaidoli on

    9. 9

      Suosittu Emmerdale-tähti pakeni henkensä edestä Manchesterin iskua – ”Ihmiset kirkuivat ja huusivat”

    10. 10

      Piiritystilanne Porissa – pakettiautoon lukittautunut mies uhkasi räjäyttää kaasupullon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    3. 3

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

    6. Näytä lisää