Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Venäläishävittäjät keskeyttivät Japanin sotaharjoituksen

Japani syyttää Venäjää ilmatilansa loukkaamisesta Japaninmerellä.
Japanin hallituksen edustajan mukaan kaksi venäläistä sotilaskonetta lensi ilmatilaan Yhdysvaltain ja Japanin yhteisen sotaharjoituksen aikana tällä viikolla.

Japanilaisviestimien mukaan osa harjoituksesta jouduttiin keskeyttämään joksikin aikaa ilmatilaloukkauksen vuoksi.

Venäjä myönsi keskiviikkona, että sen koneet lensivät harjoitusalueella.

Tyynenmeren-laivaston edustaja kiisti kuitenkin uutistoimisto Interfaxin haastattelussa, että kansainvälisiä säännöksiä olisi rikottu.

Japanin ja Venäjän välit kiristyivät viime kuussa presidentti Dmitri Medvedevin vierailtua Kuriileihin kuuluvalla saarella, jonka Japani katsoo kuuluvan itselleen.

Yhdysvallat ja Etelä-Korea sopivat uusista sotaharjoituksista

  • Yhdysvallat ja Etelä-Korea ilmoittivat keskiviikkona aikovansa järjestää lisää yhteisiä sotaharjoituksia.
  • Sotilasviranomaisten mukaan tarkoitus on ehkäistä Pohjois-Korean hyökkäyksiä ja kehittää kykyä vastata niihin.
  • Koreoiden välit kiristyivät äärimmilleen viime kuussa, kun Pohjois-Korea tulitti maiden rajan lähettyvillä sijaitsevaa Etelä-Korean saarta. Hyökkäyksessä kuoli neljä ihmistä kuoli.
  • Etelä-Korea aloitti maanantaina suuret ampumaharjoitukset lähellä maiden rajaa.
  • Pohjois-Korean puolestaan kerrottiin ampuneen keskiviikkona tykistöllään niin ikään rajan tuntumassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Räikkönen ajaa Vetteliä takaa – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    5. 5

      Kommentti: Mikä tahansa käy sytykkeeksi – jopa puheet Tarja Halosen paluusta

    6. 6

      Ruotsin poliisi selvittää mysteeriä: työmaalta löytyi päätön ruumis

    7. 7

      Suloinen kuutti väsähti sokkelin vierustalle – pelastajat veivät saamaan hoitoa

    8. 8

      Hamilton kiukutteli autostaan tiimiradiossa – kärjessä ajavalla Bottaksella sama ongelma

    9. 9

      200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

    10. 10

      Mikä ihmeen Skam? Näin pääset mukaan vuoden puhutuinpaan tv-ilmiöön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    8. 8

      Bottas taistelee voitosta, Räikkönen ajaa Vetteliä takaa – IS seuraa kierros kierrokselta

    9. 9

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Räikkönen ajaa Vetteliä takaa – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    5. 5

      Kommentti: Mikä tahansa käy sytykkeeksi – jopa puheet Tarja Halosen paluusta

    6. Näytä lisää