Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Näin hurjasti Stieg Larssonin perilliset nettosivat

Julkaistu: , Päivitetty:

Millennium-romaanitrilogian oikeuksia hallinnoivan yhtiön ensimmäinen tilinpäätös valmistui.
Ruotsalaisen rikoskirjailijan Stieg Larssonin romaanitrilogian oikeuksia hallinnoiva yhtiö on tehnyt jättimäisen tuloksen ensimmäisellä tilikaudellaan.

Dagens Industri -lehden mukaan Moggliden Oy teki marraskuun 2008 ja huhtikuun 2010 välisenä aikana voittoa 22,2 miljoonaa euroa.

Verojen jälkeen voitto on 16 miljoonaa euroa.

Tässä ei kuitenkaan ole kaikki. Yhtiö hallinnoi kirjojen tuloja ja elokuvaoikeuksia, joista rahaa on tullut jo ennen yhtiön perustamistakin - ja lisää on luvassa.

Affarsvärlden-lehden laskelmien mukaan koko Millennium-ilmiö olisi tahkonnut rahaa viime vuosina peräti yli 3 miljardia euroa!

Kyseessä on kuitenkin vain arvio. Kaikki tulot eivät myöskään päädy perillisille, koska he ovat myyneet oikeuksia tahoille, jotka keräävät omat tuottonsa.

Stieg Larssonin isä Erland sekä veli Joakim eivät halunneet kommentoida tilinpäätöstietoja Dagens Industrille.

He ovat tilinpäätöksen mukaan lahjoittaneet reilut 200 000 euroa hyväntekeväisyyteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    2. 2

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    3. 3

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    4. 4

      Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

    5. 5

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    6. 6

      Henna Kalinainen kauhistelee julkkiskaunotarten häijyä sanasotaa – sivaltaa haukkujia: ”Rumaa sisintä ei korjaa mikään”

    7. 7

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    8. 8

      Suora lähetys kello 14: Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan

    9. 9

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    10. 10

      Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    7. 7

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    8. 8

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    9. 9

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    10. 10

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    2. 2

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    3. 3

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    4. 4

      Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

    5. 5

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    6. Näytä lisää