Urpo

Ulkomaat

Valikko

Sopu Irlanti-paketista - Suomen osuus alle puoli miljardia

Julkaistu: , Päivitetty:

EU:n valtiovarainministerit sopivat Irlannin rahoitustuen ehdoista sunnuntaina Brysselissä kiireesti koolle kutsutussa hätäkokouksessaan.
Rahoituspaketin suuruus on 85 miljardia euroa, mistä euromaiden, Britannian, Ruotsin ja Tanskan osuus on yksi kolmasosa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vastaa toisesta kolmasosasta ja lopuista EU-komissio.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) ei heti neuvottelujen päätyttyä osannut sanoa Suomen tarkkaa osuutta tukipaketista, mutta ministeriön virkamiesten mukaan osuus jää hieman alle puolen miljardin.

Aiemmin Suomen osuudeksi on arvioitu noin 900 miljoonaa. Osuutta pienentää ennen muuta se, että euroalueen ulkopuolinen Britannia on liittynyt Irlannin tukijoiden joukkoon.

Myös Ruotsin ja Tanskan mukaantulo vaikuttaa, sillä esimerkiksi Ruotsi tukee Irlantia yli tuplasummalla Suomeen verrattuna.

- Tämä paketti vakauttaa tilannetta ja auttaa estämään totaalikatastrofin syntymisen. Ilman tätä tulevaisuus olisi synkkä. Sekasortoinen lama näkyisi Suomessakin massatyöttömyytenä, Katainen perusteli osallistumista.

Paketista 50 miljardia suunnataan Irlannin valtiontalouden auttamiseen ja loput 35 miljardia kriisissä rypevän pankkisektorin pelastamiseen.

Irlannilta peritään lainasta 6,05 prosentin korkoa, mikä on selvästi korkeampi kuin Kreikalta peritty 5,2 prosentin korko. Laina-aika on 7,5 vuotta.

Vakuudet
tyrmättiin

Kataisen mukaan ministerikokouksessa kuultiin komission selvitys vakuuksista, joita Suomi on vaatinut Irlannille myönnettävistä lainoista.

Komission mukaan esimerkiksi irlantilaisten valtionyhtiöiden asettamiseen lainojen vakuudeksi sisältyy niin laajoja juridisia ongelmia, että vakuuksien periminen on käytännössä mahdotonta.

- Me tyydymme tähän tulokseen, Katainen sanoi.

Valtiovarainministerit sopivat kokouksessaan alustavasti myös EU:n pysyvästä taloudellisesta kriisinhallintamekanismista.

Uuden järjestelmän on määrä astua voimaan kesällä 2013. Järjestelmässä sijoittajat joutuvat kantamaan osavastuun Kreikan ja Irlannin kaltaisissa talouskriiseissä. Kataisen mukaan yksityisen sektorin vastuu määritellään jokaisessa tapauksessa erikseen.

Katainen arvioi Brysselissä, että nyt sovittu kriisinhallintamekanismi ei edellytä EU:n perussopimuksen muuttamista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    2. 2

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    3. 3

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. 6

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    7. 7

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    8. 8

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    2. 2

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    3. 3

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. Näytä lisää