Armas

Ulkomaat

Valikko

Wikileaks paljasti: Hillary Clinton määräsi vakoilemaan YK-johtoa

Wikileaks-sivusto on vuotanut julkisuuteen 250 000 Yhdysvaltain ulkoministeriön asiakirjaa.
Ne paljastavat muun muassa karuja amerikkalaisarvioita ulkovaltojen johtajista sekä salaisia tietoja terrorismista ja ydinuhista.

Asiakirjoista selviää, että Saudi-Arabian kuningas Abdullah on useasti kehottanut Yhdysvaltoja hyökkäämään Iraniin, jotta maan ydinohjelma saataisiin pysäytettyä.

Yhdysvaltain puolustusministerin Robert Gatesin kerrotaan kuitenkin arvelleen, että sotilaallinen isku viivyttäisi Iranin ydinasehanketta korkeintaan 1-3 vuotta.

Toisaalta asiakirjat kertovat, että nimenomaan saudiarabialaiset lahjoittajat ovat edelleen al-Qaida-verkoston ja muiden militanttiryhmien tärkeimpiä rahoittajia.

Ulkoministeri Hillary Clintonin taas paljastetaan viime vuonna määränneen diplomaatteja vakoilemaan YK:n johtoa ja keräämään yksityiskohtia YK:n viestintäjärjestelmistä.

Sanomalehdet New York Times, Guardian, Der Spiegel, El Pais ja Le Monde julkaisivat illan aikana asiakirjoja sekä arvioitaan niistä.

Valkoinen talo tuomitsi asiakirjavuodon jyrkästi. Sen mukaan vuoto vaarantaa ihmishenkiä ja vaarantaa diplomaattisuhteita.

- Vaaraan joutuvat diplomaatit, tiedusteluammattilaiset ja ihmiset ympäri maailmaa, jotka lähestyvät Yhdysvaltoja saadakseen apua demokratian ja avoimen hallinnon edistämisessä, muotoili Valkoisen talon tiedottaja Robert Gibbs.

Hän muistutti, että asiakirjojen sisältö on usein puutteellista eivätkä ne kerro Yhdysvaltain varsinaisista poliittisista linjauksista.

Tylyjä
profiileja

Asiakirjoissa on myös runsaasti arvioita ulkovaltojen johtajista, jotka eivät liiemmin mairittele kohteitaan.

Der Spiegel -lehden mukaan Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on "keisari ilman vaatteita", Saksan liittokansleri Angela Merkeliä moititaan "harvoin luovaksi".

Libyan johtajan Muammar Gaddafin profiili puolestaan paljastaa hänen matkaavan kaikkialle ukrainalaisen sairaanhoitajan kanssa, jota kuvaillaan "uhkeaksi blondiksi". Lisäksi Gaddafi vieroksuu korkeita taloja sekä veden yllä lentämistä, mutta pitää flamencosta.

Der Spiegelin mukaan vuoto sisältää 601 amerikkalaisdiplomaattien Suomesta lähettämää viestiä.

Wikileaks kertoi illalla Twitter-viestissään, että sivusto oli joutunut rajun palvelunestohyökkäyksen kohteeksi. Viestin mukaan lehdet jatkavat kuitenkin asiakirjojen julkaisua, vaikka sivusto menisikin nurin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

    6. 6

      Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

    7. 7

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Härkä survaisi 30-senttisen sarven suoraan matadorin takamukseen – vakavat vammat

    10. 10

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

    6. Näytä lisää