Petri, Pekka, Petra

Ulkomaat

Valikko

Tässä on Harry Potterin hauta

Julkaistu:

Israelissa sijaitseva syrjäinen Ramlen kaupunki on joutunut turistivirtojen kohteeksi, sillä siellä sijaitsee Harry Potterin hauta.

Ei tosin velhopoikana tunnetun Harryn vaan tämän kaiman, vuonna 1939 kuolleen brittisotilas Potterin hauta.

Kaupungin viranomaiset ei osaa sanoa kuinka paljon turisteja on jo käynyt kaupungin brittiläisellä sotilashautausmaalla, mutta Potterin hautakivi houkuttelee runsaasti väkeä, etenkin Israelista.

- Harry Potterilla ei ole mitään yhteyttä kirjoista tuntemaamme Potteriin, mutta nimi myy, kertoo jo kymmeniä turistikierroksia hautausmaalle vetänyt Ron Peled.

Sotamies Harry Potter oli syntynyt lähellä Birminghamia ja liittyi Brittiarmeijaan 1938.

Hänen Worcestershire-rykmenttinsä lähetettiin brittihallinnon alaisena olevaan Palestiinaan myöhemmin samana vuonna.

Potter kaatui taistelussa aseistautuneita joukkioita vastaan 1939 Hebronissa. Hän oli kuollessaan 18-vuotias.

- Onhan tämä tavallaan kuin pyhiinvaellusta vain yhden nimen vuoksi. Jos kukaan ei tietäisi Harry Potterin olevan haudattuna tänne, ei kukaan vierailisi täällä, myönsi Tel Avivista saapunut Josef Peretz, 76.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

  2. 2

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  3. 3

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  4. 4

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  5. 5

    Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

  6. 6

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  7. 7

    Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

  8. 8

    AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

  9. 9

    Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

  10. 10

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  5. 5

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  6. 6

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  7. 7

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  8. 8

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  9. 9

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  10. 10

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

  2. 2

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  3. 3

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  4. 4

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  5. 5

    Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

  6. Näytä lisää