Mauno, Maunu

Ulkomaat

Se oli väijytys - näin suomalaisten Mersu tuhottiin

Julkaistu:

Kaksi suomalaista loukkaantui sinkoiskussa Afganistanissa tänään kello 9.30 Suomen aikaan.

Eversti Jari Kallio Maavoimien esikunnasta sanoo IS:lle, että iskua voi kuvata väijytykseksi.

- Tämän hetken tietojen mukaan iskussa käytettiin tienvarsipommeja, jotka pysäyttivät ajoneuvon, ja tämän jälkeen ajoneuvoa päin ammuttiin singolla. Valitettavasti kaksi suomalaista ja yksi ruotsalainen loukkaantui, Kallio sanoo.

- Heidät on evakuoitu Mazar e Sharifista saksalaiseen kenttäsairaalaan. Molemmilla on sirpale- ja viiltovammoja selässä ja alaraajoissa. Toisen vammat lienevät hyvinkin lieviä, mutta toisella on pikkuisen syvemmät haavat nimenomaan alaraajoissa.

Ruotsalainen on selkeästi vakavammin loukkaantunut alaraajoihin, eversti kertoo.

Väijytys tapahtui 40-50 kilometria Masar e Sharifin länsipuolella, päätien varressa. Kaksi suomalaista kuului noin kymmenen hengen suomalais-ruotsalaiseen partioon, johon kuului kaksi ajoneuvoa.

- Ajoneuvona oli panssaroitu Mercedes Benz -maastohenkilöauto. Se antaa varsin hyvän suojan, mutta mikään ajoneuvo ei tietenkään aina välttämättä anna täysin täydellistä suojaa.

Kyseessä oli normaali rutiininomainen partiotehtävä.

-Vaikka kenttäsairaala voi kuulostaa pahalta niin sen on erittäin korkeatasoinenja täysin sairaalatasoinen paikka.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  2. 2

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  3. 3

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  4. 4

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  5. 5

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  6. 6

    Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

  7. 7

    Isis väittää toteuttaneensa Siperian sarjapuukotuksen – seitsemän haavoittui

  8. 8

    Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

  9. 9

    Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

  10. 10

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  5. 5

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  8. 8

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  9. 9

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  2. 2

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  3. 3

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  4. 4

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  5. 5

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  6. Näytä lisää