Teijo

Ulkomaat

Valikko

P-Korean johtajan vanhin poika vastustaa vallan periytymistä

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong Ilin vanhin poika kertoi tiistaina vastustavansa vallan periytymistä perheen sisällä. Kim Jong Nam toivotti kuitenkin kaikkea hyvää pikkuveljelleen, jonka isä on valinnut vallanperijäksi.

Kim Jong Nam kertoi näkemyksistään japanilaisen Asahi-television haastattelussa. Kiinassa ja Macaossa asuvan pojan uskotaan olevan 39-vuotias.

Kim Jong Namin mukaan hänellä itsellään ei ole pyrkyä maan johtajaksi. Hän antoi ymmärtää, ettei veljesten välillä ole valtataistelua.

- Henkilökohtaisesti vastustan vallan periytymistä perheen sisällä kolmannessa sukupolvessa, Kim sanoi.

Hän sanoi kuitenkin uskovansa, että ratkaisuun on ollut maan sisäisiä syitä.

Kimillä ja vallanperijäksi valitulla Kim Jong Unilla on tiettävästi eri äidit.

Vanhimman pojan uskotaan menettäneen isänsä suosion etenkin sen jälkeen, kun hän yritti Japanin Disneylandiin väärennetyillä papereilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Huono ajokeli on aiheuttanut jo useita kolareita

  2. 2

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  3. 3

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  4. 4

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. 6

    28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

  7. 7

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  8. 8

    Haluatko miljonääriksi? Hanna ei vastannut 30 000 euron kysymykseen, vaikka vaisto olisi vienyt oikeaan – pienen osavaltion nimi maksoi 15 000

  9. 9

    Autoalan julkaisu: Tätä ”paholaista” ei saa päästää liikenteeseen

  10. 10

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  11. Näytä lisää

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  5. 5

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  6. 6

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  7. 7

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  8. 8

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  9. 9

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  10. 10

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huono ajokeli on aiheuttanut jo useita kolareita

  2. 2

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  3. 3

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  4. 4

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. Näytä lisää