Urpo

Ulkomaat

Valikko

Tutkijat: Malaria paljon luultua tappavampi

Julkaistu:

YK on saattanut arvioida malariaan vuosittain kuolevien määrän reippaasti alikanttiin, kertoo torstaina julkaistu tutkimus.

Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan malaria tappaa pelkästään Intiassa vuosittain yli 200 000 ihmistä, mikä on 13 kertaa enemmän kuin YK:n arvio.

YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että malaria tappaa Intiassa vuosittain 15 000 ihmistä ja maailmanlaajuisesti 860 000 ihmistä.

Tutkijoiden mukaan WHO:n tilastot ovat puutteellisia, koska ne perustuvat viranomaistietoihin. Esimerkiksi Intiassa suurin osa malariauhreista kuolee tautiin kotonaan, ilman lääkärin diagnoosia, tutkijat sanovat.

Tutkimuksessa haastateltiin 122 000:n vuosina 2001-2003 kuolleen intialaisen sukulaisia ja hoitajia. Heidän kertomansa perusteella tutkijat arvioivat, oliko ihminen kuollut malariaan.

WHO:n mukaan haastatteluista johdetut tulokset eivät ole lääketieteellisesti uskottavia.

- Malaria aiheuttaa samanlaisia oireita kuin moni muukin sairaus, joka nostattaa nopeasti kuumeen, WHO:sta todettiin.

Tutkimus julkaistiin brittilehti Lancetissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

  2. 2

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  3. 3

    IS SEURAA: Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä – omaiset laskivat ruusukimput

  4. 4

    He kantavat presidentti Koiviston arkkua

  5. 5

    Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

  6. 6

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  7. 7

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  8. 8

    Eero Huovinen siunauspuheessaan: Mauno Koivisto piti huolta venäläisistä sotavangeista: ”Älkää koskeko näihin miehiin, he ovat minun veljiäni”

  9. 9

    Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

  10. 10

    Näin Puolustusvoimat turvaa hautajaisia – tehostettuun valvontaan osallistuu 800 sotilasta ja raskaita ajoneuvoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  7. 7

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  8. 8

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä Tuomiokirkossa

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

  2. 2

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  3. 3

    IS SEURAA: Mauno Koiviston siunaustilaisuus käynnissä – omaiset laskivat ruusukimput

  4. 4

    He kantavat presidentti Koiviston arkkua

  5. 5

    Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

  6. Näytä lisää