Vappu

Ulkomaat

Valikko

Mekkaan suuntaa jälleen 2,5 miljoonaa muslimia

Islamin pyhän kaupungin Mekan kadut täyttyivät jo viikonlopun alla sadoistatuhansista muslimeista, jotka valmistautuivat sunnuntaina alkavaan pyhiinvaellukseen. Miehet ja naiset rukoilivat perjantaina moskeijassa vieretysten, mikä on Saudi-Arabiassa hyväksyttyä vain pyhiinvaelluksen aikana.

Mekkaan odotetaan tänä vuonna 2,5:tä miljoonaa pyhiinvaeltajaa. Pyhiinvaellus eli hajj on yksi islamin viidestä vaatimuksesta, jotka uskovan on ainakin kerran elämässään suoritettava.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan arvion mukaan Suomesta kohti Mekkaa suuntaa toistasataa muslimia. Tarkkaa lukua ei ole imaami Anas Hajjarin mukaan tiedossa, koska pyhiinvaellukseen voi osallistua monia eri reittejä.

Saudi-Arabia on pyrkinyt parantamaan vuosi vuodelta kasvavan pyhiinvaeltajien joukon turvallisuutta. Al-Qaidan pelätään iskevän pyhiinvaelluksen aikana, vaikka toistaiseksi terroristit eivät ole pyhiinvaellusta häirinneet.

- Emme voi luottaa heihin (al-Qaidaan). Varaudumme kaikkiin mahdollisiin yrityksiin häiritä hajjiin turvallisuutta, sanoi prinssi Nayef aiemmin tällä viikolla.

Pyhiinvaeltajat pääsevät junakyytiin

Suurimman huolen aiheuttaa väentungos, jota yritetään hallita paloautojen, ambulanssien, nostokurkien ja pelastusveneiden avulla.

Ruuhkiin toivotaan helpotusta myös uudesta Mashair-rautatiestä. Rautatie yhdistää toisiinsa Minan, Muzdalifahin ja Arafat-vuoren alueet, joilla tungos on suurin. Vaikka rautatie on vielä osin kesken, sen avulla voidaan jo korvata 4 000 linja-autoa.

Minassa sijaitsevalla Jamarat-sillalla sattuneet onnettomuudet ovat johtaneet sillan uudelleenrakentamiseen, sillä sen suulle syntyneessä tungoksessa on kuollut viime vuosina satoja ihmisiä. Silta on nyt monikerroksinen, jotta väki mahtuu paremmin kulkemaan. Sisäänkäynneillä on lisäksi lukuisia turvakameroita, ja väentiheyttä mitataan jatkuvasti.

Täyttä uhkaa olla myös Mekan suuressa moskeijassa, jonne muslimit kokoontuvat rukoilemaan. Siitäkin huolimatta, että sen sisälle mahtuu 700 000 ihmistä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  5. 5

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  6. 6

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  7. 7

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  8. 8

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  10. 10

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  5. 5

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  6. Näytä lisää