Paula, Pauliina

Ulkomaat

Valikko

Litvinenkon viimeinen kirje

Julkaistu:

IS julkaisee olennaiset osat Aleksandr Litvinenkon viimeisestä kirjeestä, jonka hän saneli vain kaksi päivää ennen kuolemaansa.

"Maatessani tässä voin kuulla selvästi kuoleman enkelin siipien havinan.

Saatan pystyä karistamaan hänet kannoiltani, mutta minun on pakko todeta, etteivät jalkani liiku niin nopeasti kuin toivoisin.

Siksi luulen, että tämä voisi olla oikea aika kertoa joitakin asioita henkilölle, joka on vastuussa nykyisestä kunnostani.

Voitte onnistua vaientamaan minut, mutta vaientamisella on hintansa. Olette osoittaneet olevanne juuri niin barbaarinen ja säälimätön kuin mitä vihamielisimmät arvostelijanne ovat väittäneet.

Olette osoittaneet, ettei Teillä ole yhtään kunnioitusta elämää, vapautta tai mitään sivistyneitä arvoja kohtaan. Olette osoittaneet, että Te ette ansaitse virka-asemaanne, ettekä ansaitse sivistyneiden ihmisten luottamusta.

Saatatte onnistua vaientamaan yhden miehen, mutta maailman vastalauseiden myrsky kaikuu korvissanne, herra Putin, loppuelämänne ajan.

Jumala antakoon anteeksi sen minkä olette tehneet, ei ainoastaan minulle, vaan armaalle Venäjälle ja sen kansalle."

Polonium on ammattitappajan aine

"Poikani tapettiin ydinpommilla"

Näitä luetaan!
  1. 1

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  2. 2

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  3. 3

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  4. 4

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  5. 5

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  6. 6

    Tenniskaunotar paljasti treenatun vartalonsa string-uimapuvussa – nautti täysin siemauksin paparazzien huomiosta

  7. 7

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  8. 8

    Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

  9. 9

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  10. 10

    Syyte: Lahtelaismies koki järkytyksen omassa kodissaan – ryöstäjät uhkasivat leikata akillesjänteet puukolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  4. 4

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  5. 5

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  6. 6

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  7. 7

    Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

  8. 8

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  9. 9

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  10. 10

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  2. 2

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  3. 3

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  4. 4

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  5. 5

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  6. Näytä lisää