Soini, Veini

Ulkomaat

Meksikon presidentin puolue on häviämässä vaalit

Julkaistu:

Meksikon presidentin Felipe Calderonin puolue vaikuttaisi olevan häviämässä Meksikon parlamenttivaalit. Puolue myönsi opposition PRI -puolueen tulevan olemaan isoin puolue.

Ovensuukyselyiden mukaan Calderonin oikeistolainen kansallinen toimintapuolue PAN on saamassa vain noin 29 prosenttia äänistä. Samaan aikaan ovensuukyselyt ennustavat sosiaalidemokraattiselle institutionaaliselle vallankumouspuolue PRI:lle noin 40 prosenttia äänistä.

Meksikon talouden heikko tilanne vaikuttaisi kääntäneen äänestäjät opposition puoleen.

Vaalien teemoina ovat olleet talous ja huumekartellit. Presidentti Calderon on suunnitellut useita talousreformeja maahan, kuten verojen uudistamista.

Häviö vaaleissa pakottaa presidentin neuvottelemaan opposition kanssa reformeista, jos hän aikoo saada ne läpi parlamentissa. PRI on jo aiemmin vesittänyt presidentin reformiesityksiä.

Sunnuntain vaalien äänestysprosentin odotetaan jäävän alhaiseksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

  2. 2

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  3. 3

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  4. 4

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  5. 5

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  6. 6

    Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

  7. 7

    Oskari Katajisto avautuu uutuuskirjassa lukuisista naisistaan – avioliitto oman serkkunsa kanssa: ”Olo oli aika syntinen”

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

  10. 10

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  8. 8

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  9. 9

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  10. 10

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

  2. 2

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  3. 3

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  4. 4

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  5. 5

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  6. Näytä lisää