Atso

Ulkomaat

"Viimeinen kummisetä" vältti vankilan

Julkaistu:

John Gotti Junior voisi tämän jälkeen ottaa itselleen saman lisänimen kuin kuuluisa isänsä John Gotti : Teflon-kummisetä.

Gotti Junior, 41, pääsi nimittäin toissa päivänä pälkähästä häntä vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä, kun valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen siitä, oliko tämä syyllinen vai syytön. Lähes varma elinkautistuomio vaihtuukin mitä ilmeisemmin vapauttaviin takuisiin.

Kuuluisan Gambinon rikollissuvun perillistä ja viimeiseksi kummisedäksi kutsuttua Gotti Junioria syytettiin mm. murhayrityksestä, sieppauksesta ja arvopaperihuijauksesta.

Hänen väitettiin järjestäneen 1992 radiojuontaja Curtis Sliwan sieppauksen, koska Sliwa oli arvostellut ohjelmassaan Gotti Juniorin isää. Sliwa tunnetaan myös katurikollisuutta vastaan taistelevan Guardian Angels -ryhmän perustajana.

- Tuomio oli kuin kopio OJ:sta, Sliwa sanoi tuohtuneena viitaten jalkapallotähti O.J. Simpsonin oikeudenkäynnin vapauttavaan tuomioon.

- Olen nyt kävelevä kuollut. Mafia ei unohda tai anna anteeksi.

Gotti Juniorin legendaarinen isä John Gotti vältti aikoinaan pitkään vankilan, mutta lopulta hänet tuomittiin 1992 elinkautiseen. Hän kuoli kymmenen vuotta myöhemmin vankilassa. Hänen johtamaansa Gambinon sukua pidetään esikuvana Kummisetä -elokuvista tutulle Corleonen mafiaperheelle.

Yhdysvalloissa vaikuttava Italian mafia on kuitenkin viime aikoina menettänyt nopeassa tahdissa jalansijaansa Venäjän ja Japanin voimakkaammille rikollisjärjestöille. Gotti Juniorkin on kerännyt mainetta lähinnä mafiosojen elämästä kertovan tosi-tv -sarjan tähtenä, ei vaarallisena mafiapomona. Hän itse on väittänyt "jääneensä eläkkeelle" Gambinon suvusta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  4. 4

    Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

  5. 5

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  6. 6

    Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

  7. 7

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  8. 8

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  9. 9

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  10. 10

    Video veneen perässä raahatusta haista herättää raivoa – ”Pahinta mitä olen nähnyt vuosiin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  10. 10

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  4. 4

    Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

  5. 5

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  6. Näytä lisää