Juha, Janne, Jani

Ulkomaat

Valikko

Obaman ja Clintonin kiivas taistelu jatkuu

Julkaistu: , Päivitetty:

Demokraattien Barack Obama ja Hillary Clinton jatkoivat lauantaina tiukkaa kamppailua puolueen presidenttiehdokkuudesta. Tappiolla oleva republikaanien Mike Huckabee puolestaan ilmoitti, että hänellä ei mitään aikeita keskeyttää omaa kampanjaansa.

Yhdysvaltain esivaalit jatkuivat lauantaina Louisianan osavaltiossa. Samaan aikaan järjestettiin myös vaalikokouksia Washingtonin, Kansasin ja Nebraskan osavaltioissa. Tuloksia oli odotettavissa sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Alkuviikon supertiistai ei tuonut ratkaisua demokraattien kilpaan. Tänä viikonloppuna demokraateilla on jaossa noin 200 valitsijamiestä, ja suurin potti tulee Washingtonin osavaltiosta.

Obama ja Clinton jatkoivat perjantaina kiivasta kampanjointiaan äänien keräämiseksi erityisesti Washingtonista. Clinton keskittyi terveydenhuoltosuunnitelmaansa Tacomassa, ja Obama puolestaan puhui muutoksen puolesta Seattlessa.

Republikaaneilla kiista on käytännössä ratkennut. Senaattori John McCainin asema vahvistui entisestään, kun Mitt Romney keskeytti kampanjansa. McCainilla on näin vastassaan enää Mike Huckabee.

Huckabee torjui Washingtonissa arveluita omista keskeyttämisaikeistaan.

- Minäkö keskeyttäisin? Selvitetään tämä asia nyt saman tien. Ei, en aio (keskeyttää), Arkansasin entinen kuvernööri vakuutti.

Huckabeen nimi on viime aikoina ollut toistuvasti esillä McCainin mahdollisena varapresidenttiehdokkaana.

Presidentti George W. Bush ei ole avoimesti asettunut yhdenkään ehdokkaan kannalle, mutta sanonut tukevansa puolueen valintaa. McCain sai kuitenkin perjantaina Bushilta epäsuoraa tukea, kun tämä kehotti republikaaneja sankoin joukoin lähtemään puolueen ehdokkaan tueksi.

- Vauraus ja rauha ovat nyt vaakalaudalla, Bush sanoi.

- Näkemykseemme luottaen ja arvoihimme uskoen lähtekäämme taisteluun voitosta niin, että Valkoinen talo pysyy meillä vuonna 2008.

  • USA:n vaalit
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  4. 4

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  5. 5

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  7. 7

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  8. 8

    Vähäpukeisilla kuvillaan villinnyt maailman seksikkäin DJ kohauttaa jälleen – läpikuultava mekko tehty ohuista nauhoista

  9. 9

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  5. 5

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  10. 10

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  4. 4

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  5. 5

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  6. Näytä lisää