Ritva

Ulkomaat

Valikko

Siepattu Luke pelastettiin purjeveneeltä - suomalaissyntyinen isä otettiin kiinni

Julkaistu: , Päivitetty:

Siepattu pikkupoika löydettiin Suomen aikaan tiistaina alkuillasta Meksikonlahdella seilanneesta purjeveneestä. Viranomaisten mukaan 3-vuotias Luke joutui suomalaisisänsä sieppaamaksi.

Pikku-Luke pääsi äitinsä Christa Finchin syliin eilen iltapäivällä kello 17.45, kun rannikkovartiosto toi isänsä Paul Martikaisen sieppaaman pojan maihin Fort Myers Beachille.

Jälleennäkeminen oli liikuttava. St. Petersburg Times -lehden mukaan Christa Finch lankesi polvilleen, halasi poikaansa ja kertoi rakastavansa tätä.

Sieppausdraaman jälkeen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Luke piti tiukasti kiinni äitinsä jalasta ja rutisti sylissään Uh-Oh-nimistä pehmopöllöään. Uh-Oh on pikkumiehen lempilelu.

- En tiedä tajusiko Luke, mitä oikein oli tapahtumassa. Se selvinnee myöhemmin. Hän on ikäisekseen hyvin hoksaavainen, Christa Finch kertoi.

Rannikkovartioston kaksi alusta ja helikopteri piirittivät Luken isän ohjaaman aluksen tiistaina aamuvarhaisella ja hakivat pojan pois laivalta.

Luken isä jäi purjeveneelle, jonka rannikkovartioston kutteri hinasi mantereelle. Maissa FBI laittoi täytäntöön miehestä annetun pidätysmääräyksen. Mies on etsintäkuulutettu sieppauksesta epäiltynä.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI ja floridalaisen Cocoan kaupungin poliisi etsivät suomalaistaustaista isää kolme päivää. Isän epäillään kaapanneen 3-vuotiaan poikansa oikeuden valvonnassa järjestetyn tapaamisen jälkeen.

Isä katosi poikansa kanssa Cocoan kaupungissa sijaitsevasta Riversiden puistosta, jossa isälle oli järjestetty valvottu tapaaminen pikku-Luken kanssa. Pikkupojan huoltajuus on myönnetty vain pojan äidille, sillä isän epäillään pahoinpidelleen poikaa.

Luken katoamisen tultua lauantaina floridalaisissa tiedotusvälineissä julkisuuteen silminnäkijät kertoivat isän soutaneen pienellä jollalla St. Petersburgin satamaan ankkuroidulle 32-jalkaiselle purjealukselle.

Poliisin tutkijoiden mukaan yksi isän ystävistä oli ostanut rekisteröimättömän purjealuksen lokakuussa.

- Alus on maalattu äskettäin taistelulaivan harmaaksi kaikkien tunnistusnumeroiden peittämiseksi ja veneen havaitsemisen vaikeuttamiseksi, kertoi Cocoan poliisilaitoksen tiedottaja Barbara Matthews USAToday.com-verkkolehdelle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

  4. 4

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  5. 5

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  6. 6

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  7. 7

    Maastosta löytynyt kivinen SOS-merkki hämmentää Australiassa

  8. 8

    Antti, 45, säikähti pahanpäiväisesti lenkillä – ”Karhu istui polulla itseään nuoleskellen”

  9. 9

    Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

  10. 10

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  4. 4

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  5. 5

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  6. 6

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  7. 7

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  8. 8

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  9. 9

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  10. 10

    Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

  4. 4

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  5. 5

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  6. Näytä lisää