Teresa, Tessa, Terttu

Ulkomaat

Valikko

Teini laittoi bilekutsun Facebookiin - sai yli 400 kuokkavierasta

Brittityttö Georgie Hobday järjesti kahden ystävänsä kanssa kotibileet 16-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi viime viikon lauantaina. Paikalle oli kutsuttu ystävysten sata läheisintä ystävää. Meno muuttui illan mittaan melkoisesti, kun paikalle tunkeutui 400 kutsumatonta vierasta.

Tapaus sattui Brightonissa Etelä-Englannissa. Juhlia varten paikalle oli hankittu neljä ovimiestä, joilla oli lista kaikkien kutsuttujen vieraiden nimistä. Mutta kun 400 kuokkavieraan porukka saapui paikalle, ovimiehet eivät onnistuneet estämään heitä. Kuokkavieraita tunki sisään oven lisäksi ikkunoista ja parvekkeelta. Tunkeutujat rikkoivat lamppuja, repivät kasveja puutarhasta ja tuhosivat kokolattiamattoja mullalla ja polttamalla niihin tupakanreikiä.

Paikalle kutsuttiin 12 poliisia, jotka lopulta saivat tunkeutujat poistumaan.

Kuokkavieraat olivat saaneet tiedon juhlista nettiyhteisö Facebookin kautta, jota Georgie ystävineen oli käyttänyt bilekutsujen jakamiseen. Lisäksi tunkeutujat kutsuivat paikalle lisää ihmisiä tekstiviestien välityksellä.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kyseinen joukko tunkeutui kotibileisiin. Kuokkavieraat kutsuvat ryhmäänsä nimellä Facebook Republican Army (Facebookin tasavaltalaisarmeija). He käyttävät viikonloppunsa tunkeutumalla kotibileisiin, joihin heitä ei ole kutsuttu. Ryhmä on jopa ostanut käyttöönsä bussin ja palkanneet kuljettajan, jotta he voivat matkustaa pitkiäkin matkoja.

Toinen ikävä tapaus sattui aiemmin Brightonin lähellä sijaitsevassa Worthingin kaupugissa, jossa "tasavaltalaisarmeijalaiset" tunkeutuivat 15-vuotiaan tytön juhliin. Perheen talo tuhottiin ja lisäksi koira joutui koomaan syötyään ekstaasitabletteja.

Tapauksesta kertoi Daily Mail.

Näitä luetaan!
  1. 1

    BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

  2. 2

    Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

  3. 3

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  4. 4

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  5. 5

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  6. 6

    Seppo Räty keihään dopingkäryistä: ”Kummallisia sattumia sitä löytyy aamupuurosta”

  7. 7

    Marko Björs laihtui 20 kiloa ja palaa malliksi: ”Näin peilistä loppuunpalaneen läskin”

  8. 8

    Antero Vartialta suorat sanat hallitukselle: ”Apteekkareiden sumutusta”

  9. 9

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  10. 10

    Miesten keihäshuipun pahin pelko toteutui – ”Olin shokissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  5. 5

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  6. 6

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  8. 8

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  9. 9

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  10. 10

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

  2. 2

    Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

  3. 3

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  4. 4

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  5. 5

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  6. Näytä lisää