Ilpo, Tuure

Ulkomaat

Valikko

Espanjassa isku huumeiden salakuljettajia vastaan

Espanjan poliisi kertoo hajottaneensa kaksi kansainvälistä huumerinkiä, joiden epäillään salakuljettaneen huumeita Eurooppaan. Yhteensä 31 ihmistä on pidätetty ja yli kuusi tonnia hasista takavarikoitu operaation yhteydessä.

Pidätetyistä 16 on Espanjan kansalaisia. Loput heistä ovat Kolumbiasta, Kroatiasta, Ranskasta, Ukrainasta, Venäjältä ja Tshekistä. Pidätettyjä epäillään myös lukuisista varkauksista.

Poliisi takavarikoi pidätetyiltä kahdeksan autoa, joista useita oli muunneltu niin, että niihin voitiin kätkeä huumeita. Takavarikkoon joutui myös kolme pikavenettä, joita salakuljettajien epäillään käyttäneen huumeiden kuljettamisessa Marokosta Espanjaan.

Suurin osa marokkolaisesta hasiksesta sekä eteläamerikkalaisesta kokaiinista kulkeutuu Eurooppaan Espanjan kautta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  3. 3

    IL: Markus Pönkä ei saapunut kärsimään tuomiotaan – voi olla aseistautunut ja vaarallinen

  4. 4

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  5. 5

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  6. 6

    Pitkäaikainen pesäpallovaikuttaja Antti Alho on kuollut – sai sairauskohtauksen autoa ajaessaan

  7. 7

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  8. 8

    Kerrostalohuoneisto tuhoutui täysin Vantaalla – peräti 80 asukasta joutuu evakkoon

  9. 9

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  10. 10

    Vaalea tukka historiaa: Janni Hussi toteutti upean muodonmuutoksen – poseeraa syntisen seksikkäissä otoksissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  3. 3

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  6. 6

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  7. 7

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  8. 8

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  9. 9

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  10. 10

    24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  3. 3

    IL: Markus Pönkä ei saapunut kärsimään tuomiotaan – voi olla aseistautunut ja vaarallinen

  4. 4

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  5. 5

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  6. Näytä lisää