Leena, Matleena

Ulkomaat

Valikko

Suomalaisen raaka kidutussurma paljastui Meksikossa

Julkaistu:

54-vuotias suomalaisnainen on surmattu Tijuanan rajakaupungissa, Meksikossa. Tijuanassa asunut nainen tapettiin myöhään sunnuntai-iltana kotiinsa. Asiasta kertoo meksikolainen El Sol de Tijuana -lehti.

Tragedia sai alkunsa, kun kaksi tummiin vaatteisiin pukeutunutta ja hiihtomaskeihin naamioitunutta aseistautunutta miestä tunkeutui suomalaisnaisen ja hänen yhdysvaltalaisen aviomiehensä kotiin Tijuanan kaupungin laitamilla. Noin kello 23:n aikoihin taloon tunkeutuneet miehet vaativat pariskunnalta rahaa.

Ensin tunkeutujat kuulustelivat miestä, missä rahat sijaitsivat. Sen jälkeen miehet nappasivat suomalaisnaisen ja veivät hänet väkivaltaisesti talon yläkertaan. Naisen 49-vuotias aviomies sidottiin ja lukittiin alakerran huoneeseen.

Mies onnistui jonkin ajan kuluttua vapautumaan huoneesta, mutta yläkertaan mentyään hän löysi vaimonsa kuolleena. Ryöstäjät olivat tuolloin jo lähteneet.

Suomalaisnaisella oli raa'an väkivallan merkkejä kasvoissa sekä joka puolella kehoa. Hänet oli kuristettu kuoliaaksi ilmeisesti t-paidalla, mikä löytyi naisen kaulan ympäriltä.

Lisäksi hänen jalkansa oli sidottu sähköjohdolla ja kädet pyyhkeellä. Naisen silmät oli peitetty huivilla ja pään ympärille oli laitettu punaista teippiä.

Tijuanan poliisin mukaan naista oli yritetty kiduttaa, jotta tämä olisi kertonut pariskunnan rahojen säilytyspaikan. Poliisi ei ole vielä varma, ottivatko tunkeutujat talosta mukaansa jotain arvotavaraa.

Poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt surmasta epäiltyjä miehiä.

Surmatulla suomalaisnaisella oli voimassa oleva oleskelulupa Yhdysvaltoihin. Hän asui viime vuosina yhdysvaltalaisen miehensä kanssa Meksikossa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

  4. 4

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  5. 5

    Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

  6. 6

    Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

  7. 7

    Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

  8. 8

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  9. 9

    Urheilutoimittajan piinan kohteeksi joutunut nainen oikeudessa: ”Lapset ihmettelivät miksei saa mennä kouluun”

  10. 10

    Prinssi George 4 vuotta! Suloisesta hurmurista kasvoi isänsä poika – näin harvoin julkisuudessa nähty pikkuprinssi on muuttunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  5. 5

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  6. 6

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  7. 7

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  8. 8

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  9. 9

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  10. 10

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

  4. 4

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  5. 5

    Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

  6. Näytä lisää