Leena, Matleena

Ulkomaat

Valikko

Talebanit piiloutuvat siviilien keskelle Pakistanissa

Julkaistu:

Pakistanin armeija uhosi sunnuntaina karkottavansa talebanit Swatin laaksosta muutamassa päivässä. Taleban-liikkeen pelätään kuitenkin jatkavan iskujaan entistä enemmän siviilien keskeltä.

-Talebanit ovat tuomassa sotaa yhä voimakkaammin kaupunkeihin. Tarkoituksena on painostaa hallitusta hillitsemään hyökkäystään, arvioi turvallisuusasiantuntija Hasan Askari.

Talebanien epäillään suunnittelevan uusia itsemurhaiskuja ja kommandotyylisiä hyökkäyksiä. Kostoiskuja on tehty muun muassa Peshawarin kaupungissa noin 200 kilometrin päässä Mingorasta, jonka sotilaat saivat hallintaansa lauantaina.

Peshawarissa on räjähtänyt useita pommeja kahtena viime viikkona. Vaarassa ovat etenkin elokuvateatterit ja musiikkiliikkeet, koska talebanit pitävät niitä oppiensa vastaisina. Räjähdyksissä on kuollut kymmeniä ihmisiä.

-Meillä on vain 9000 poliisia. Peshawarin tapaisessa isossa kaupungissa se ei ole enää riittävä määrä näissä oloissa, sanoi poliisikomentaja Malik Naved Khan.

Jännitys on kiristynyt myös Pakistanin toiseksi suurimmassa kaupungissa Lahoressa.

Pakolaiset haluavat
palata koteihinsa

Puolustusministeriön mukaan kuukausi sitten alkanut hyökkäys Swatin laaksossa kestää enää vajaan viikon. Toivoa antaa ennen kaikkea se, että talebanit perääntyivät Mingorasta.

Sotaa on paennut yli kaksi miljoonaa ihmistä, jotka odottavat pakolaisleireillä ja sukulaistensa luona kotiinpaluuta.

-En usko, että tilannetta saadaan hallintaan kovin nopeasti. Levottomuudet leviävät Waziristanista ja Bajaurista, pohtii alueen hyvin tunteva toimittaja Rahimullah Yusufzai.

Hän pelkää, että talebanit hyökkäävät aiempaa kiivaammin siviilien kimppuun, koska he eivät pysty enää taistelemaan sotilaiden kanssa. Taleban-liikkeen uskotaan tiivistävän yhteyksiään myös muihin ääriryhmiin, kuten Mumbain terrori-iskuista syytettyyn Lashkar-e-Taibaan.

Viime viikkojen taisteluissa on kuollut armeijan mukaan yli tuhat talebania ja vajaat sata sotilasta. Asevoimien mukaan Swatin laaksossa on enintään 2000 talebania. Hyökkäykseen osallistuu noin 15000 sotilasta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  2. 2

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

  5. 5

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  6. 6

    Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

  7. 7

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  8. 8

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  9. 9

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  10. 10

    Eronnut Valkoisen talon tiedottaja Spicer ei naura kaikelle hänestä tehdylle parodialle: ”Typerää, hölmöä tai pahantahtoista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  4. 4

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  5. 5

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  6. 6

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  7. 7

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  8. 8

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  9. 9

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  10. 10

    Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  9. 9

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  2. 2

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

  5. 5

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  6. Näytä lisää