Mauri

Ulkomaat

Kööpenhaminassa rauhallista mellakoiden tauottua

Julkaistu: , Päivitetty:

Kööpenhaminassa sunnuntai oli ensimmäinen rauhallinen päivä kolme päivää kestäneiden mellakoiden jälkeen. Myös illalla kaupungin halki suunnannut polkupyörämarssi sujui varsin rauhallisesti.

- Kuulin marssista radiossa ja halusin tulla mukaan osoittamaan, että mekin suremme nuorisotalon menettämistä vapaakirkolle, sanoi Betina Bendtsen, joka oli ottanut kaksi lastaan mukaan marssille.

Poliisi valvoi tiukasti marssia ja sanoi varautuvansa myös uusiin levottomuuksiin. Lisää mielenosoituksia oli määrä järjestää vastalauseena Nörrebrossa sijaitsevan nuorisotalon tyhjentämiselle torstaina.

Uutta puhtia mielenosoituksille saattoi antaa Politiken-lehden julkistama tieto, jonka mukaan Faderhuset-vapaakirkon omistukseen siirtynyt nuorisotalo aiotaan purkaa.

Kööpenhaminan kunta on antanut kirkolle luvan purkaa 110 vuotta vanhan rakennuksen, ja sen puhdistaminen asbestista on jo alkanut. Kööpenhaminan poliisi on puolestaan sanonut, että purkaminen olisi toivottavaa, koska silloin ei olisi pelkoa talon valtaamisesta uudelleen.Poliisi on varautunut nuorison liikehdintään samalla vahvuudella kuin tähänkin asti.

- Me uskomme, että viime päivien toimet saada kiinni osa villitsijöistä ja heittää ulos ulkomaalaiset voivat rauhoittaa tilannetta hieman. Mutta uskomme samalla, että jäljellä olevat eivät aio lopettaa, sanoi Niels-Erik Hansen Kööpenhaminan poliisista uutistoimisto Ritzaulle.

Yli 600 pidätetty

Poliisin iltapäivällä julkistamien tuoreiden tietojen mukaan pidätettyjä on tähän mennessä kaikkiaan 643, joista yli 200 on määrätty tutkintavankeuteen.

Pidätetyistä noin 140 on ulkomaalaisia, lähinnä ruotsalaisia, norjalaisia ja saksalaisia. Pidätettyjen kuulustelut jatkuivat edelleen sunnuntaina.

Tutkintavankeudessa olevia epäillään muun muassa virkamiesten väkivaltaisesta vastustamisesta ja katulevottomuuksien lietsomisesta.

Kööpenhaminan vankiloista vastaava päällikkö Peter Vesterheden vakuutti, että vankiloissa on tilaa kaikille tutkintavangeille.

- Tällä haavaa runsaat sata istuu Läntisessä vankilassa, ja satakunta muuta on viety muihin vankiloihin, Vesterheden sanoi.

Nuorimpia poliisin huostaan joutuneita on sijoitettu myös pakolaisten vastaanottokoteihin. Vankiloissa uusille tulijoille on tehty tilaa lähettämällä vanhoja asukkaita muualle Tanskaan aina Jyllantia myöten.

(STT-Ritzau-TT-DPA-IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  3. 3

    Fitness-kaunotar Janni Hussi vietti sensuellia syntymäpäivää – julkaisi alastonkuvan ammeessa

  4. 4

    Seurakunnassa toiminut isäpuoli teki perheen elämästä helvetin – uhkaili väliin tullutta lastensuojelua ”Jumalan kostolla”

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

  8. 8

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  9. 9

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  10. 10

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  9. 9

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  10. 10

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  3. 3

    Fitness-kaunotar Janni Hussi vietti sensuellia syntymäpäivää – julkaisi alastonkuvan ammeessa

  4. 4

    Seurakunnassa toiminut isäpuoli teki perheen elämästä helvetin – uhkaili väliin tullutta lastensuojelua ”Jumalan kostolla”

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. Näytä lisää