Merja

Ulkomaat

Valikko

2,5 miljoonaa kivitti saatanaa - myös presidentti mukana

Iranilaiset pyhiinvaeltajat arvelivat torstaina, että maan naapurisuhteet paranevat vähitellen. Toivoa herätti presidentti Mahmud Ahmadinejadin osallistuminen matkalle kohti Mekkaa.

- Ahmadinejadin hajj-pyhiinvaellus osoittaa, että islamilaiset valtiot tukevat toisiaan, kun tarvitaan apua joitakin ahneita maita vastaan. Kutsu tuli Saudi-Arabian kuninkaalta, huomautti Shokouhiksi esittäytynyt opettaja Minan kaupungissa.

Minaan kerääntyi noin 2,5 miljoonaa ihmistä kivittämään Saatanaa symboloivia pylväitä. Iranin presidentti oli mukana ensimmäistä kertaa.

- Suhteet suuriin arabimaihin kuvaavat yhtenäisyyttä muslimien keskuudessa. Länsi ymmärtää, ettemme ole jakaantuneet shiioihin ja sunneihin, uskoi iranilainen kauppias Hossein.

Iranilaisten shiiamuslimien pyhiinvaellus sunnivaltaiseen Saudi-Arabiaan kiellettiin 1980-luvun lopulla, kun iranilaiset olivat osoittaneet mieltään hajjin aikana länsimaita vastaan. Väkivaltaisuuksissa kuoli yli 400 ihmistä.

Kielto oli voimassa vuoteen 1991 saakka. Tänä vuonna pyhiinvaelluksella on yli 100 000 iranilaista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  2. 2

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  5. 5

    Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

  6. 6

    Salama osui meteorologiin kesken lähetyksen – karmiva onnettomuus tallentui videolle

  7. 7

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  8. 8

    Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

  9. 9

    Helsinkiin viritelty keihäänheiton Timanttiliigan kisa torpattiin – Hjallis Harkimo: ”En kerta kaikkiaan tajua”

  10. 10

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  6. 6

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  7. 7

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  8. 8

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  9. 9

    Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

  10. 10

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  2. 2

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  5. 5

    Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

  6. Näytä lisää